maanantai 16. syyskuuta 2013

ILOISTA ILLANVIETTOA SYYSMENUN PARISSA

Noniin.... sunnuntai-aamuiset hikikarpalot ovat kuivuneet otsalta. Juotuani 64 litraa vettä olo alkaa helpottamaan ja uskaltaa jo avata ulko-oven. Meillä siis kävi lauantaina ruokavieraita, tein syksyistä ruskariistaruokaa. Ruokaa oli riittävästi, samoin juomatkaan eivät loppuneet kesken. Ruoan jälkeen illan hämärryttyä käväistiin (jo perinteeksi muodostuneena....) vielä paikallisessa juottolassa. Mainittakoon, että tällä kertaa (muista kerroista poiketen!) jalat eivät menneet solmuun enkä kompuroinut maassa vipeltävään leppäkerttuun tai muuhun jotka aina tukkivat pyörätiet ja baarin tanssilattian. Olen tästä ylpeä, sillä olihan minulla korkeat korot kengissä (0,5 cm!!). Viimekerralla kompastuin puoliksi irtonaiseen kengänpohjaani joka oli taittunut puoliksi ja sen seurauksena tein mahtavan loikan kengurun tyyliin.... Mutta mutta... Nyt ajattelin laittaa tähän ruskamenuni, muutaman ohjeen, vinkkejä raikkaista syksyyn sopivista drinksuista ja mitä lie muuta..... Ottakaa vinkkiä ja kutsukaa rakkaimpia kylään, nyt on syksy-yksi hienoimmista vuodenajoista ja on tärkeää kutsua kaverit tai sukulaiset tai cvaikka naapurit kyläilemään illan viettoon. Jos et ole ns. ruoan laittaja on viinimpi vaihtoehto testaututtaa tämän sivun drinkkiohjeet vierailla ja seuraksi ostaa kulhollisen suolapähkinöitä. Pääasia on kutsua ihmisiä kylään ja olla sosiaalinen sekä viettää hauska ilta (toisin sanoen juottaa vieraat sikahumalaan, räpsiä heistä valokuvia ja laittaa seuraavana päivänä naamakirjaan kaikkien ilkuttavaksi.....).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen kommentistasi :)