keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Hopea-valkoiset kävyt
















Keräsin jo viime vuonna kaverini pihalta jättikokoisia käpyjä. Ne ovat kerinneet aueta jo tässä vuoden aikana täyteen loistoonsa ja nyt keksein niille käyttöä.


Maalasin osan kävyistä valkoisella spray-maalilla ja ripottelin hieman hopeahilettä tuomaan säihkettä. Osan kävyistä suihkuttelin kiiltävän hopeiksi kromimaalilla.




Laitoin ne vielä kellarin hyllylle odottelemaan sijoituspaikkaa mutta muutama vaihtoehto mulla niille on: Joko asettelen ne joidenkin pikkuvalojen kanssa isolle tarjottimelle, kiinnitän ne kirkkaisiin tunnelmavaloihin tai laitan niihin vaikka mustasta silkkinauhasta ripustuslenkit ja levitän pisin huushollia….






                                                































































maanantai 12. lokakuuta 2015

Valkoisen hopeiset oksat ja kuivakukat














Kuivakukathan ovat kyllä sinällään kauniita, mutta tänään ajattelin hieman antaa niille uutta loistetta.












Maalasin kuivakukat valkoisella spray-maalilla ja ripottelin niihin hieman hopeahilettä säihkettä antamaan.


Kun takapihalla oli pudonneita pihlajan oksia päätin maalata myös niitä kiiltävän hopealla kromi-sprayllä ja asettaa ne kuivakukkien joukkoon. Lisäksi ripustin pieniä ”timantteja” siimalla oksille ja viimeistelin maljakon mustareunaisella nauhalla!




































































sunnuntai 11. lokakuuta 2015

DIY: Puolukkalikööri












Heipodeij, pyöräytin tänään kaksoset, aloitetaan siitä. Eli, valmistin itse puolukkalikööriä (kaksi purkillista) maustumaan ja odottamaan viinan huuruisempia aikoja.
Helppoa on tämä kyllä. Ystäväni toi minulle maukkaita puolukoita ja itse poimein laivan tax freestä litran vodkaa. Nyt kun panee tämän valmistumaan, saattaa ensi vuonna cosmopolitan saada uutta makua suomalaisesta puolukasta ja venäjän lahjasta maailmalle, vodkasta. Voi tämän toki tehdä myös suomiviinasta mutta itsestäni se tuntuisi lähes siltä kuin söisi keltaista lunta, suomiviinaa kuitenkin väheksymättä!





Ohje puolukkaliköörille:


2,5 l puolukoita
1 l vodkaa
7 dl sokeria


Lado purkkeihin vuorotellen puolukat ja sokeri, päälle vodka.
Sekoittele, ravistele, sheikkaa purkkeja jotta ainekset sekoittuvat.

Nosta pytyt  viileään paikkaan ja käy välillä ravistelemassa niitä.

Muutaman kuukauden päästä siivilöi marjat pois ja kaada likööri kauniisiin pulloihin.




Itse ajattelin, että tämä saattaisi olla parhaimmillaan siinä reilu puolen vuoden päästä, miks ei vuodenkin! Tätähän voisi maustaa jollakin jännällä mausteella mutta en lähtenyt kikkailemaan tällä kertaa.

Vanhempani tekivät tällaista joskus viinimarjoista, siitä tuli herkullista!!
























Hui! Minne nämä pelottavat portaat johtaa??







No viinikellariin tietenkin. Onni on asua talossa jossa on kellari! Sinne purkit päätyivät mehustumaan jos ei kukaan isojano niitä sieltä kerkiä horimaan ennen valmistumista! Siellä ne muuten ovat sulassa sovussa muidenkin kokeilujen kanssa, esim. punaviinien joiden etiketit kertovat niiden olevan reilu 15 vuotta vanhoja hih : )

PS. Tölkkiin kannattaa laittaa jotain päiväystä, jotta muistaa, että milloin ne on valmistettu…..


























maanantai 21. syyskuuta 2015

Tiistain toivottu: Suklaatuorejuustokakku











Ystäväni tilasi minulta ”sitä hyvää” suklaatuorejuustotorttua kekkereihinsä. No sehän on takuuvarma suosikki, tuskin juuri kukaan inhoaa tällaista pehmeän samettista, suklaista, juustokakkua joten eikun ohjetta jakoon!







Suklaatuorejuustotorttu


Pohjaan:

noin 200 g digestive keksejä
50 g voita

Täyte:

4 liivatelehteä
200 g taloussuklaata
1 rasia tuorejuustoa
0,75 dl sokeria 
1 rkl vettä
3 dl kuohukermaa





1. Murskaa keksit murusiksi. Sekoita murska sulan voin kanssa ja levitä seos irtopohjavuokaan.

2. Laita liivatelehdet kylmään veteen, jotta ne pehmenevät.

3. Vaahdota kerma ja sokeri.

4. Sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita joukkoon tuorejuusto.

5. Purista ylimääräinen vesi liivatelehdistä. Liuota pehmeät lehdet kuumaan vesitilkkaan.

6. Lisää liivatevesiseos ohuena nauhana suklaatuorejuustomassaan koko ajan sekoittaen.

7. Lisää joukkoon vaahdotettu kerma.

8. Kaada seos vuokaan ja anna hyytyä seuraavaan päivään kylmässä.




VINKKEJÄ:

Neste, johon liivatteet sulatetaan, voi olla myös vaikka kahvia.
Maustamattoman tuorejuuston sijaan voit käyttää myös vaikka appelsiinilla maustettua juustoa.

Tavallisen tumman suklaan sijaan voi käyttää esim. minttusuklaata.




















sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Minttusoodakynnet





Minttusooda, Kiitos! (Mikä ihmeen minttusooda…..)


Kynsien lakkailu jatkuu, tänään vuorossa hentoa minttua ja hopeaglitteriä. Voiko tällaisia lakkauksia tehdäkään ilman glitteriä? No ei voi!!

Kuten tässä taannoin jo mainitsinkin, käväisimme laivalla ja siellä oli Opit ja Essiet hyvässä tarjouksessa. Mukaan lähti mm. tämä ihanan hento mintun sävy ja pakkohan sitä oli heti päästä testaamaan, kas tässä oma versioni minttulakan käytöstä:




































Tässä vielä käyttämäni lakat:






(Ensin aluslakka)

vaalea lakka: OPI Step Right Up! (NL F28)
mintun sävy: Essie Mint Candy Apple
minttulakan päälle koko kynnelle: Essie Pure Pearlfection
kärkiin glitteri: Essie Set In Stones

(Päälle päälilakka)





Mitäs pidätte?

Omasta mielestä aika keväiset, mutta tuovat toki piristystä syksyyn : )


Laiskaa sunnuntaita!

Terveisin,

Pyhä Sylvi













lauantai 12. syyskuuta 2015

Syksyn tunnelmaa pihalle
















Joko teillä on syys/talvikukat istutettu?

Itse hain tänään paikallisesta Agrimarketista callunoita. Tarjous oli varsin houkutteleva, neljä runsaan kokoista callunaa kympillä! Valitsin väreistä sen kirkkaimman, pinkin!


Tarjolla oli myös kaikkea muutakin ihanaa. Kun pääsin kotiin, jäin miettimään, että pitäisikö sittenkin hakea muitakin ihanuuksia jotka jäivät hyllyille huutamaan nimeäni. Noh, pitihän sitä tietysti lähteä uudestaan!

Etsiskelin jo viime syksynä ulkoruukkua jonka laittaisin pöydälle. Se saisi olla matala, mutta laakea, jotta siihen mahtuisi monta kukkaa ja toisi kivaa ilmettä terassille.  Nyt löysin sellaisen, enkä voinut olla ostamatta sitä. Syyskukiksi siihen valitsin hieman korkeutta tuomaan kultasypressin ja kavereiksi pinkin marjakanervan ja kolmivärisen callunan. Lisäksi ruukun koristeeksi laitoin muutamia isoja käpyjä peittämään multaa. Sammalkin olisi varsin kiva, mutta sitä ei nyt ollut käden ulottuvilla.


Tuiki tavallisiin parvekelaatikoihini laitoin pinkit callunat ja pöydälle nostin uuden asetelman. Lisäksi pöytää koristamaan laitoin joskus ostamani sammaleesta tehdyn kartion. Lisää syksyistä tunnelmaa tuomaan pöytä sai ihanat ruosteiset vanhat lyhtyni!


Kun syksyä eletään pidemmälle luulen, että pöydälle tulee vielä muutama kurpitsa, mutta siihen saakka näillä mennään : )































































































Mukavaa syyskuista lauantaita!

Terveisin,

Pyhä Sylvi






lauantai 5. syyskuuta 2015

Säihkyvät pinkki-hopeat kynnet (tuto)















Edellisessä postauksessa jo valaisinkin kuinka hurahtanut olen kynsien lakkailuun ja sen seurauksena yritän upottaa teitäkin tähän kynsilakkalammikkoon!

Tällä kertaa teen pienen opastuksen pinkki-hopeisiin kynsiin. Opastus koskee lakkausta, mutta mielestäni tärkeää on myös käsien kunto. 

Käsiä voi helliä vaikka itse tehdyllä kuorinta-aineella, jonka ainekset löytyvät helposti kaapista: Sekoita rypsiöljyä ja hienosokeria sekä pikku liru sitruunamehua. Hiero se käsiisi sekä kynsinauhoihin. Huuhtele lämpimällä vedellä. Jos kätesi jäävät mielestäsi liian öljyisiksi, hiero niitä sitruunaviipaleella jolloin liika öljy lähtee pois. Käsistä tulee ihanan pehmeät!

Kun käsikuorinta on tehty, voit levittää kynsinauhoihin vielä kynsinauhaöljyä ja appelsiinipuutikulla työntää kynnen päällä olevia kynsinauhoja niin, että kynnestä tulee siisti. Kynsinauhoihin voi myös käyttää vaikka vaseliinia, hyvä ja monikäyttöinen tuote! 

Lisäksi kynnet kannattaa käydä vielä viilalla läpi, jotta saat ne halutun muotoisiksi ja lopputulos olisi loistava!



Mutta sitten itse asiaan:



PINKIT GLITTERIKYNNET


Tarvikkeet:
(suluissa omat käyttämäni tuotteet)


Kynsilakan poistoainetta (asetoniton)
pumpulitikkuja
pala keittiösientä

aluslakka

pinkki lakka (Seppälästä ostettu ”The I Love This Glitter Nail Polish”, sävy Pink dream)

hopeahilelakka (Mavalan Diamond Powder, 390)

hopeahilelakka isommilla glittereillä (Mavalan Sparkling Silver, 229)

+ lisäksi halutessasi lisäsäihkyvyyttä tuomaan hopeisia hexagon-glittereitä ja hopea”timantteja”. Jos käytät kynsissä lisäkoristeita, tarvitset myös dotting toolia tai appelsiinipuutikkua ja väritöntä kynsilakkaa.

päälilakka






1. Lakkaa kynnet aluslakalla.







2. Töpöttele kynnelle, noin 2/3 osaa pinkkiä lakkaa. Käytä tähän vaikka keittiösienen palaa. Jos sävy ei ole mielestäsi tarpeeksi vahva, toista vielä tämä.














3. Sipaise kynnen ”alkamiskohtaan” hopeahilelakkaa niin, että sitä menee myös hieman pinkin lakan päälle (ei mitenkään tasaisesti!)

(Jos sinulta löytyy hopeahileistä koristelulakkaa, jossa on ohut pää, käytä sitä. Sillä saa paljon siistimmin lakkaa levitettyä myös kynnen reunoihin jolloin putsaamista ei jää!)







4. Levitä vielä isompihileistä lakkaa koko kynnelle. Tämä kerros paitsi antaa lisäloistoa, tasoittaa myös hopean ja pinkin rajan!









Jos haluat, lisää glitteriä hopean ja pinkin rajamaille niin paljon kuin tukkasi kestää! Kasta dottin toolin pää kirkkaseen lakkaan, ota purkista glittereitä (hexagoneja) ja asettele ne kynnelle. Jos lakka alla kerkesi jo kuivahtaa, sipaise hieman väritöntä lakkaa johon glitterit tarttuvat. 

Myös timantteja voit laittaa vaikkapa muutaman nimettömän sormen kynsiin samaa tapaan, mutta laita myös timanttien alle tippa väritöntä lakkaa jolloin varmistat timanttien pysyvyyden!


















5. Viimeistele kynnet päälilakalla. 
Jos sinulla ei ole aikaa odotella kynsien kuivumista, käytä pikakuivattajaa! 
Jos töpöttelystä meni lakkaa hieman yli kynnen, niin poista se kynsilakalla pumpulipuikkoa apuna käyttäen.


Rasvaa kädet vielä lopuksi, mutta varo säihkyviä kynsiäsi  : )









































Näissä kynsissä käyttämäni pinkki ei ole siinä suhteessa paras, että siinä on jo isoja glittereitä joukossa. Se on kuitenkin kirkkain pinkkini, joten se saa kelvata siihen saakka jahka mahdollisesti hankin uuden! Ai niin, lähdemme ensi viikolla laivalle ja kuinka ollakaan, siellä on Opin ja Essien lakat TARJOUKSESSA. Kuinka hirveää….. Voi olla, tai ainakin luulen niin, että Aatami kirkossa kastettiin, ts. mukaani sieltä todennäköisesti lähtee muutama uutukainen :D




Toivottavasti tästä oli sinulle jotakin iloa! Lakan katkuista lauantaita!


Terveisin Pyhä Sylvi