perjantai 4. syyskuuta 2015

Tärähtänyt kynsien laittoon + pieni kynsiharrastajan sanakirja














































































No niin. Tuossa muutama kuva siitä, mitä olen tällä hetkellä täällä touhuillut. Olen siis hurahtanut kynsien lakkailuun. Voi elämän kevät mitä touhua! No kuitenkin, on se niin hiton hauskaa! 


Innostuin asiasta kun näin kaupassa paketin jonka lakoilla voi tehdä liukuvärjäyksen. Paketissa oli siis kolme yhteen sopivaa sävyä harmaan hopeasta  väripaletista. Toki liukuvärjäyksen voi tehdä vaikka mistä väreistä, mutta rakkaus tähän pakettiin syttyi heti. En sitä silloin ostanut, mutta tokihan jo seuraavana päivänä :D


Omissa varastoissa on lojunut kaikenlaisia kynsikoristeita ja glittereitä jo iät ja ajat mutten niitä oikein koskaan ole käyttänyt. Paitsi askartelussa. Nyt sijoitin sen seitsemän euroa ja ostin kaikkia näitä tarvikkeita varten yhteisen säilytyspaikan, kalapakin jonka sitten koristelin ”oman näköiseksi”. Pakin väri oli luojalle kiitos jo harmaa. En olisi sietänyt sellaista vihreää. Sen naamioimiseen ei olisi minun taidot kyllä varmaankaan riittäneet. Pakissa on kyllä se huono puoli, että lakat eivät mitenkään mahtuneet sinne, mutta sentään muutama glitterlakka sai sieltä huudettua paikan! Ja aluslakka, ja päälilakka. Ennen en edes tiennyt aluslakan ja päälilakan merkityksestä, mutta olen ahkeroinut sunnuntaisin kirkon penkillä ja niidenkin merkitys on minulle valjennut! Ja kokemus puhuu. Olen tehnyt siis jo muutamat koristelakkauskynnet luonnon kynsiin, sekä tietysti omiini, mutta asiakkaiksi ovat päätyneet myös äitini ja muutama muu ihana suomalainen muija.  Tästä tuli uusi harrastus, ainakin joksikin aikaa :D


Ajattelin tuossa että voisin laittaa teille vinkkiä vaihekuvien kera, että miten vaikka sellaiset ihanat liukuvärikynnet tehdään, jos jotakuta kiinnostaa! ?? Mutta siitä lisää myöhemmin. Tässä teille jotka innostuitte kanssani tästä aiheesta, niin pieni sanasto kynsiharrastajalle jotta sitten olette maailman kaikkeuden sivistyneintä kansakuntaa! Ottakaas punkkulasit käteen ja alkakaa tenttimään J Sitä ennen muutama kuva omista härpäkkeistäni. Ja siitä kalapakista J

Pahoittelen kuvien laatua, otettu puhelimella!



Lisäksi varoitan ammattilaisia pilkkaamisestani. Nuo edellä esitetyt kynnet on ne mun ekat!! Varmasti kehityn tässä asiassa vähintään SM-tasolle (mikäli tuo lyhennys on sanoista” sellaiset maanantait") ! 

Hep, hypätkää kyytiin!












































Termit hakusessa? Tähän alle olen koonnut listan josta selviää monet kynsilakkaukseen liittyvät termit.  Mitä tarkoittaa kynsilakkapullossa ”base coat”? Entä millainen tulos saadaan kynsiin aikaiseksi kuivamarmoroinnilla? Täältä löydät vastaukset noihin ja moneen muuhunkin termiin.





O0O0O0O0O0O0O0O0O0O0O0O

Pieni kynsiharrastajan sanakirja

O0O0O0O0O0O0O0O0O0O0O0O







A

Akryylimaalit =Vesiliukoisia maaleja, joita käytetään mm. kynsien koristeluun ja joille tulee hankkia omat siveltimet. Maaleja voi sekoittaa keskenään halutun värin saamiseksi ja lakkauksen voi pyyhkiä veteen kostutetulla paperilla ennen kuivamista. Maalaukset vaativat päälleen päällyslakan.


Aksenttimanikyyri =  Lakkaus, jossa yhdestä kynnestä tehdään erilainen kuin muista kynsistä, eli tätä kynttä nimensä mukaisesti korostetaan. Usein näkee lakkauksia, joissa nimettömän kynsi on erilainen kuin muut kynnet.


Aluslakka = Aluslakka, eli kynsilakka, joka laitetaan ihan ensimmäiseksi ennen värilakkoja, niiden alle. Aluslakka pitää värilakan paremmin paikoillaan ja estää värjääntymiä (esim. sinisestä/vihreästä lakasta). Aluslakkapullon tunnistaa tekstistä ”base coat”. Aluslakka ei ole sama asia kuin väritön kynsilakka!



Appelsiinipuutikku = Puinen tikku, jolla on kynsienhoidossa monia tehtäviä. Appelsiinipuutikulla voi esim. työnnellä kynsinauhoja, siistiä kynsien yli meneviä lakkoja ennen kuivumista, muotoilla vesimarmoroinnissa lakkoja, kiinnittää kirkkaan lakan avulla strasseja kynsille jne.






B

Base coat (suom. aluslakka) = kts. aluslakka


Bufferviila =Viila, jossa on enemmän kuin yksi karkeustaso. Aloitat buffaamisen karheasta ja viimeisenä kiillotat kynnen pinnan pehmeimmällä viilan osalla.







C


Crackle/graffiti = Kynsilakan koostumus, kynsilakka halkeilee toisen lakan päälle laitettaessa, jolloin saat hieman erilaisempaa ilmettä kynsiisi!


Creme = värillinen lakka, jossa ei ole seassa mitään hilettä. Pinta kuivuu kiiltäväksi.


Cuticle Remover = Kynsinauhojen kuorinta-aine, jolla saa poistettua kuivat kynsinauhat, eritoten ne jotka ovat kasvaneet siihen kynnen päälle.





D

Distressed = Kuivan sudin tekniikka eli kuivalla lakkasudilla suditaan kuvioita kynsiin.


Dotting tool = Kynän mallinen apuväline jolla muotoillaan kuvioita kynsiin tai poimitaan koristeita, kuten timantteja, ja kiinnitetään kynteen. Tällä voi myös tehdä pisteitä kynnelle. Dotting tooleja löytyy eri kokoisina ja tämän tunnistaa siitä että tässä kynässä on pallon muotoinen pää.


Dust = Glitteripölyä, eli glitterimuoto, joka on erittäin hienoa glitteritomua.






F

Fauxnad = kuten Konad, mutta nämä ovat halpoja, merkittömiä laattoja. Kts. Konad


Fimo = Fimot ovat massasta valmistettuja kynsikoristeita, joita myydään pötköinä ja viipaleina. Yhdestä pötköstä saa leikattua terävällä veitsellä noin 50-100 viipaletta. Fimot ovat hyvin taipuisia ja ohuita. Fimoja myydään eri kuvioissa, yleisimpinä erilaiset kukat ja hedelmät.


Flakies = Kynsilakan koostumus. Flakies-lakassa on yleensä jellypohja tai muu läpinäkyvä pohja ja joukossa on paljon pieniä flakieseja, eri väreissä ja kulmissa kiilteleviä hippusia, kuin folion palasia. Tällaista lakkaa käytetään esim. mustan lakan päällä jolloin lopputuloksesta tulee kiva.


Foil = Kynsilakan koostumus, jossa on paljon shimmeriä/glitteriä ja metallinen pohja.


Folio = Kynsille voidaan laittaa erilaisia folioita, eli koko kynnen tai osan kynttä peittäviä koristeita, joissa on kiiltävä, foliomainen pinta. Suurin osa folioista kuultaa läpi, joten huomioi se folion alle laitettavan kynsilakan värissä.






G

Geelilakkaus = Luonnonkynsille tehtävä ns. kestolakkaus, joka tehdään geelilakoilla ja kuivatetaan uv-uunissa kestäväksi. Kesto n. 2-4 viikkoa.


Glassflecked = kimaltava lakka, jossa on seassa aivan kuin pieniä lasin palasia.


Glitter =  kynsilakan koostumus, jossa usein läpikuultava pohja ja säihkyviä erimuotoisia glittereitä.






H

Helmenpuolikkaat = Kynsiin laitettavia muovisia puolikkaita helmikoristeita.


Hexglitteri (hexagon)=  Glittermuoto, hexagonin eli kuusikulmion muotoinen. Näitä voi olla erillisenä koristeena tai sitten jonkin lakan seassa.


Hologrammilakka eli holo = Kynsilakan koostumus. Holot säihkyvät auringonvalossa kaikissa sateenkaaren väreissä.


Hologrammiglitter/shimmer = Läpikuultava pohjalakka sisältää glitteriä, joka hohtelee eri väreissä. Älä siis sekoita tätä edelliseen hololakkaan (joka siis oli koko lakka säihkyvää hologrammia!)






I

Indiekynsilakka = Indielakka on yhteisnimitys kynsilakoille, joita valmistavat usein pienet yritykset/yhteisöt, monesti valmistajana toimivat toiset kynsiharrastajat. Indielakoilla on pienempi jakelu kuin isompien merkkien kynsilakoilla ja niitä usein valmistetaan vain muutamia kappaleita kerrallaan myyntiin. Toista samanlaista lakkaa samanlaisella koostumuksella on vaikea löytää, siksi indielakat todellakin ovat uniikkeja! Jokaisella tekijällä on omat sekoituksena ja glitterinsä.



Irtoglitter = Yleensä purkeissa tai pusseissa myytävää glitteriä, jota käytetään rakennekynsillä, mutta myös luonnonkynsillä. Irtoglittereitä myydään eri kokoisina ja muotoisina.







J

Jelly = Kynsilakan koostumus. Jelly-lakat ovat usein huonoja peittämään ja jättävät kiiltävän, hillomaisen pinnan.






K

Kestolakkaus = katso geelilakkaus


Konad (ts. leimailu)=  Konad tekee suosittuja leimauslaattoja, joista kynsilakkakuvio siirretään leimasimeen ja leimasimesta kynnelle. Konad tekee myös leimaamiseen soveltuvia lakkoja.


Kuivakukat = Kuivattuja kukkia, joita käytetään kynsien koristelussa. Kuivakukat usein upotetaan geelin sisään, mutta niitä voidaan käyttää myös luonnonkynnellä. Vaativat hellävaraisuutta, sillä ne menevät helposti rikki.


Kuivamarmorointi = tekniikka, jossa vielä märän värilakan päälle lisätään toisen väristä lakkaa ja tikulla tms. vetämällä siitä muotoillaan kuvioita ennen kuin lakat ehtivät kuivahtaa kynnelle.


Kynsinauhojen kuorinta-aine = Kts. Cuticle Remover


Kynsinauhaöljy = Kynsinauhoille tarkoitettu öljy, joko lasisessa pullossa taikka kynämallisena. Tätä kannattaa sivellä aina kynsinauhoille ja kynsille kun vain muistaa jolloin kynsinauhat pysyvät hyvinä ja pehmeinä eivätkä rikkoonnu.


Kynsitippi = Yleisesti nimitys rakennekynsien teossa käytettäville muovisille osille, jotka tulevat kynnen kärkeen pidennyksiksi. Termiä tippi voidaan käyttää kuvaamaan myös luonnonkynnen valkoista osaa, joka kasvaa sormenpään yli.






L

Lasiviila = Lasinen kynsiviila, jonka etuina ovat hygieenisyys (viilan voi pestä) ja pitkäikäisyys. Lasiviila on myös hellävarainen kynsille, toisin kuin esim. karkeat ”hiekkapaperiviilat!


Linear holo = viivahologrammilakka


Liukuvärjäys = Kynsi lakataan ensin yhdellä värillä, minkä jälkeen sienellä ja toisen värisellä/värisillä lakoilla töpöttelemällä luodaan liukuvärjätty ulkonäkö.






M

Magneettilakka = Kynsilakan koostumus. Kynsilakkaan on lisätty aineita, jotka reagoivat magneettiin, joten magneetin avulla märän kynsilakan päälle syntyy tietty kuvio magneetista riippuen.


Matta = Kynsilakan koostumus. Matta on kynsilakka, joka kuivaa mattapintaiseksi, eli pinta ei kiillä tai heijasta väriä/valoja.


Metallic = Kynsilakan koostumus, jossa metallinen pinta. Erityisen usein metallic- lakkoja näkee metallien väreissä, eli kultaisena ja hopeana yms, mutta periaatteessa kaikkia värejä on saatavilla.


Microhelmi = Koristelutuote. Microhelmet ovat pienen pieniä, värikkäitä ja metallisen oloisia helmiä, joita käytetään koristelussa. Pienempiä kuin helmenpuolikkaat ja täysin pyöreitä. Kutsutaan myös kaviaariksi.






N

Nail art -lakka = Kynsilakka, joka on tarkoitettu kynsitaiteiluun. Nail Art -lakoissa on pitkä ja ohut sivellin, jolla voi helpommin vetää viivoja ja tehdä tarkkaa työtä.






O

Ombre = lakkaustyyli, jossa käytetään viittä saman värin eri sävyistä lakkaa tummuusjärjestyksessä eri kynsille.






P

Pikakuivattaja = Voi olla joko päällyslakkamainen tai kynnelle tiputettava tippa, joka kuivattaa alla olevat kerrokset nopeammin.


Päällyslakka (top coat) = Lakka, joka tulee värilakan päälle. Päällyslakan tehtävänä voi olla joko kuivattaa alemmat lakkakerrokset (pikakuivattava päällyslakka), tasoittaa lakan pintaa sekä antaa suojaa ja kestävyyttä lakkaukselle.






R

Ranskalainen manikyyri/ranskis = Perinteisesti ranskalainen manikyyri tarkoittaa luonnollisen väristä, läpikuultavaa beigeä/vaaleanpunaista kynsilakkaa + valkoista kynnen kärkeä. Ranskalaisessa manikyyrissä tehdään niin, että ensin tehdään valkoinen kynnen kärki valkoisella kynsilakalla ja sitten koko kynnelle hempeä ja läpikuultava luonnollinen lakka. Nykyään ranskalainen manikyyri on ulottunut tarkoittamaan lähes kaikkia manikyyrejä, joissa kynnen kärkiosa on eri värinen kuin alla oleva lakka.






S

Sandwitch = Glitter Sandwitch. Koristelutyyli, jossa lakataan ensin kynsi jollain pohjavärillä, sen päälle jokin näyttävä glitterlakka ja sen päälle vielä jokin ohut lakka, niin että glitterit jäävät lakan väliin mutta näkyvät sieltä silti hieman.


Sheer = Kynsilakan koostumus. Sheer on yleinen nimitys kynsilakoille, jotka ovat ohuita, eivätkä peitä kynttä kunnolla.


Shimmer = Kynsilakan koostumus. Lakassa on pienen pientä kimallusta, pienempiä kuin glitterit, joka saa lakan säihkymään.


Siirtokuvat = Kynsikoriste, joka kiinnitetään kynteen veden avulla.


Simpukkamurska = Koristelutuote, jota myydään crushed shells/simpukkamurska-nimellä, vaikka onkin luultavimmin värjättyä, murskattua muovia. Näkee käytettävän erityisesti rakennekynsillä, luonnonkynsillä jää usein ikävän karheaksi top coatista huolimatta.


Skittle = Koristelutyyli, jossa kaikki 5 kynttä kädessä lakataan eri värein ja toisinaan myös koristellaan.




Skittlette = Vertautuu skittleen, mutta skittlettessä vähintään kaksi kynttä ovat samanlaiset lakoiltaan ja lisäksi koristeluiltaan.


Splatter = Koristelutyyli, jossa käytetään apuna mieluiten löysiä kynsilakkoja, sekä mehupilliä. Alustalle kastetaan lakkaa, kastetaan pillin kärki siihen ja puhalletaan pillillä lakkaa kynsille.


Sponging eli töpöttely = Koristelutyyli, keittiösienellä tms. tehtävä töpöttely kynnelle. Alustalle laitetaan kynsilakkaa, kastetaan sientä siihen ja töpötellään kynnelle.


Stiletto = Kynsien muoto, jossa kynnen kärjestä tehdään hyvin terävä ja pitkähkö. Stilettoa suositaan erityisesti rakennekynsissä. 


Strassit = Kynsikoriste, ulkoneva, usein kiiltäväpintainen, eri muotoinen ja kokoinen. Esim. sydän, tähti, pyöreä, neliö, kolmio, kukka yms. Strassit kiinnitetään kynnelle joko kynsiliimalla, tai kirkkaalla lakalla.


Suede = Kynsilakan koostumus, kuten matta, mutta sisältää lisäksi shimmeriä.


Swatch = Kynsilakan esittely ilman kummempia koristeluita, jotta värin näkee toisin kuin pullossa. Kynsilakka swatchataan joko kynsilakkakiekolle tai kynsille.







T


Teippaus = Koristelutyyli, jossa teipin avulla saadaan rajattua kynnestä alueita, joille levitetään lakkaa tai pidetään jokin lakka piilossa lakkauksen ajan.


Thinner =kynsilakan ohentaja


Top coat = Kts. päällyslakka


Topper = Yleisnimitys kynsilakoille, joita on tarkoitus käyttää jonkin toisen kynsilakan päällä, niiden ei ole tarkoitus peittää kynttä yksinään käytettynä. Esimerkiksi monet glitterlakat ovat toppereita.


Tuto = Tutoriaali, eli ns. apupostaus. Tutoissa kerrotaan esim. jokin koristelutyyli ja kerrotaan sanallisesti, kuvin tai videolla vaihe vaiheelta miten jokin koristelu tehdään.


Two-way nail art -lakka = Nail art-lakka, jossa korkissa on kaksi päätä, ohut sivellinpää sekä hyvin ohut metallinen "putki"pää.


Töpöttely = Koristelutyyli,  kts. sponging.








U


UV-uuni = Laite, jossa kuivatetaan esim. rakennekynnet tai geelilakkaukset UV-valon avulla. Uuneja on eri tehoisia ja tehoista riippuen kuivatuksen aika vaihtelee. 







V


Vesimarmorointi = Kynsien koristelutyyli, jossa huoneenlämpöistä vettä sisältävään astiaan tiputellaan lakkapisaroita, ne muotoillaan hammastikulla tms. ja kynsi painetaan veteen jolloin kuvio tarttuu kynteen. 




O0O0O0O0O0O0O0O0O0O0O0O





Toivottavasti termeissä ei ole virheitä. Olen poiminut termien selitykset sieltä täältä netistä jotka koin itselleni ainakin tarpeelliseksi. Toivottavasti näistä on jotain iloa :)


Mukavaa viikon vaihdetta!

Terveisin,

Pyhä Sylvi












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen kommentistasi :)