lauantai 23. elokuuta 2014

Syksyn tuoksua sisustuksessa





Ihana syksy alkaa lähestyä, vaikka vielä kesää eletäänkin. Itse tykkään kovastikin syksystä, eikä se ole minulle mitenkään masentava vuodenaika.

Monet tekevät kesän jälkeen syksyn saavuttua elämäänsä, kotiinsa, tapoihinsa, parisuhteeseensa, yms. muutoksia. Joku vaihtaa tyynyjen väriä, eräs vaihtaa autonsa uudempaan, toinen vaihtaa mansikkamargaritat Irish coffeeseen , joku saattaa vaihtaa akkaa, toinen pankkia. Toiselle lähenevä syksy herättää halun siirtyä ulkona grillaamisesta sisälle uunipatojen ääreen, joku taasen siirtyy kesäduunista opiskelun pariin.

Itse keskityn tässä postauksessa syksyiseen sisustukseen. Onhan se minulle aina aiheista melko lailla rakkain. Nukkuessanikin pääkopan ”kino” pyörittää kuvia kaikkeen mikä kyseiseen asiaan liittyy.
Meillä sisustuksessa käytetään melko helppoa pohjaa väreissä: valkoista, harmaata, mustaa ja ruskeaa.

Vuodenaikojen mukaan sisustukseen tulee pieniä muutoksia esim. näin syksyllä haluan ”tummentaa” sisustusta, mutta samalla tuoda enemmän valoa erilaisilla kynttilöillä ja lyhdyillä, sekä tunnelmavalosarjoilla.

Syksyisen ilmeen saavuttamiseksi lisään myös värejä lähinnä pöytäliinojen, leikkokukkien ja kynttilöiden muodossa: tummaa luumua ja oranssia. Olen jo jonkin aikaa ollut myös hieman ”harakkamainen” ja kiinnostunut kaikesta kiiltävästä: kullasta, hopeasta, pronssista, punakullasta, kuparista, tummasta teräksestä.

Löysin paikallisesta liikkeestä aivan ihanat kynttilänjalat, joihin sopii niin tuikku kuin isompikin kynttilä: hopeanväriset pallokynttilänjalat ja hopeanvärisen tuikkukupin. En niinkään pidä siitä, että esineitä ripotellaan sinne tänne, vaan kokosin tumman pronssin sävyiselle lautaselle kynttilänjaloista ryhmän ja nyt se piristää keittiömme pöytää.
Alkavan syksyn kunniaksi kipaisin hakemaan kukkakaupasta myös leikkokukkia, lilaa krysanteemia ja preeriaruusua. Ostan kyllä aika usein kukkia, sillä ne piristävät aina arkea ja esim. krysanteemi ja pikkuneilikat ilostuttavat pitkäänkin maljakossa.


















































Mitä sinun syksyysi kuuluu?


Taidan käydä napsauttamassa saunan päälle ja katsomassa miten porsaan niska jakselee uunissa. Lauantai-ilta kuluukin rennosti saunoen ja syöden ja kynttilän valoa ihaillen kera viinilasillisen!

Lämmintä lauantai-iltaa!



Toivottelee 
Pyhä Sylvi








PS. Kuka muistaa mihin piilotin viime vuonna tumman lilan valosarjan, se pitää tänään löytää jotta voin heittää ne kirkkaaseen maljakkoon tuomaan tunnelmaa!!?













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen kommentistasi :)