Munkkikahvilla Valamon luostarissa

Piipahdimme Itä-Suomea kierrellessä Heinävedellä morjenstamassa munkkeja.

Valamon munkkiluostari on ortodoksisen uskonelämän ja kulttuurin elävä keskus.

Vierailija voi osallistua jumalanpalveluksiin ja tutustua luostarikirkkojen ikoneihin, museokokoelmien ortodoksisiin aarteisiin sekä luostarin omiin ja vieraileviin näyttelyihin. Luostarin rauhassa voi myös yöpyä- takuulla erilainen kokemus kuin normi hotelleissa.

Osallistuin lapseni kanssa vartin kestävään rukouspalvelukseen. Lapseni tokaisi jossain kohtaa melko kuuluvaan ääneen, että ”ihan tyhmä laulu”, mutta vaikka tunsin punan nousevan nuppiini jäimme silti ihmettelemään munkkien toimintaa loppuun asti.

Päätarkoituksenamme oli käydä ostamassa luostarin viinejä, sillä ne ovat mielestäni erittäin hyviä- varsinkin Valamon sininen, suosittelen!

Luostarissa valmistetaan siis viinejä sekä liköörejä, mutta jotain uuttakin on luvassa!Valamon luostari aloittaa syksyllä 2014 luostariviskin valmistamisen. Luostariviski valmistetaan mallastetusta ohrasta, vedestä ja hiivasta; kypsytetään vähintään kolme vuotta tammitynnyrissä sekä sen tulee olla valmistettu toimivan luostarin alueella. Nämä kriteerit täyttävälle tuotteelle tullaan hakemaan tuotesuoja.

Myymälästä olen joskus ostanut myös monta ikonia, sillä mielestäni ne ovat kauniita taideteoksia ja ne koristavat seinäämme eteisessä.

Elämä luostarissa

Valamon munkkiluostarin veljestö elää hengellistä yhteisöelämää, joka pohjautuu ortodoksisen kirkon askeesin perintöön. Vanhan perinteen mukaan luostarin tulee elättää itse itsensä. Nykyisin Valamon pääelinkeino on matkailu: luostarissa käy vuosittain yli 160.000 vierailijaa, ja kaikki matkailusta saadut tuotot käytetään suoraan luostarin ylläpitoon ja kehittämiseen. Päivävierailulle tai yöpymään voi tulla ympäri vuoden.

Luostari on siellä kilvoittelevan veljestön koti. Vierailleen Valamo tarjoaa elämyksiä ympäristössä, jolle ei löydy vertaa muualta. Moni tulee luostariin hiljentymään ja osallistumaan sen päivittäiseen jumalanpalveluselämään. Vähintään yhtä moni saapuu luostariin rentoutumaan luonnossa liikkuen, viettämään aikaa perheen ja ystävien seurassa tai oppimaan uusia taitoja Valamon kansanopiston kursseilla. Luostari on myös suosittu juhla-, kokous- ja seminaaripaikka.

Munkin päätehtävä on rukouselämän harjoittaminen. Sen näkyvimmän osan muodostavat yhteiset päivittäiset jumalanpalvelukset. Kaikki veljestön jäsenet osallistuvat jumalanpalveluksiin palvelusvuorojen mukaisesti joko kanssarukoilijoina, alttaripalvelijoina eli ponomareina, lukijoina, laulajina, diakoneina tai pappeina.

Myös työ muodostaa tärkeän osan kilvoituksesta. Igumeni osoittaa kullekin veljelle tietyt työtehtävät, joita kutsutaan kuuliaisuustehtäviksi. Kaikki työtehtävät ovat luostarissa samanarvoisia ja niiden kuuliainen suorittaminen rinnastetaan rukoukseen. Jopa jumalanpalveluksesta voi olla poissa kuuliaisuustehtävän vuoksi.

Veljestön työviikko on kuusipäiväinen. Jumalanpalveluksissa käydään kuitenkin viikon jokaisena päivänä. Maanantaista lauantaihin päivät alkavat aamupalveluksella klo 06.00. Sunnuntaisin voi levätä pidempään, sillä III hetki ja liturgia alkavat vasta klo 9.00. Kuuliaisuustyöt alkavat aamiaisen jälkeen ja jatkuvat klo 11 syötävän yhteisen lounaan jälkeen pitkälle iltapäivään. Kello 16.00 lähtien veljestöllä on mahdollisuus nauttia päivällinen ennen klo 18.00 alkavaa iltapalvelusta. Päivän viimeinen palvelus päättyy arkisin klo 19.30 mennessä, lauantaisin noin tuntia myöhemmin. Sen jälkeen kilvoittelijalla on omaa aikaa, jonka voi käyttää esimerkiksi lukemiseen, ulkoiluun tai lepäämiseen. Hiljaisuus luostarinmäellä alkaa viimeistään kello 22. Yölevolle veljestön jäsenet käyvät kukin oman rytminsä mukaan.

Suuret kirkolliset juhlat voivat aiheuttaa suuriakin poikkeuksia viikko- ja päivärytmiin. Myös lyhyet matkat – esimerkiksi pyhiinvaellukset ja vuosittaiset sukulais- ja ystävävierailut – ovat mahdollisia igumenin luvalla.

Luostarin opistotiloissa oli  ”Höyryt ulos”- Samovaarinäyttely ja oli mielenkiintoista nähdä, että mikä koko putelissa on ideana. Olen ennen luullut, että se on vain tyhjä kannu mihin kaadetaan kuumaa tai kylmää juomaa.

Samovaari

1800-luvun Venäjällä samovaari oli vaurauden, vieraanvaraisuuden, avoimuuden, venäläisen kodin ja rauhan vertauskuva. Näitä kaikkia hengellisen työn ohessa edusti myös Valamon luostari, joka kasvoi voimakkaasti 1800- luvulla. Igumeni Damaskinin johdolla Laatokan Valamosta tuli tärkeä hengellinen keskus. Laatokalla sijaitsevasta luostarista kehittyi yksi Venäjän tunnetuimmista, suurimmista, rikkaimmista ja vaikutusvaltaisimmista luostareista. Tuohon aikaan monien luostarikilvoittelijoiden teepöydässä pihisi kiiltävä samovaari, ”itsekeittävä” komeus.

Kun sodan seurauksena veljestön tuli aika lähteä evakkoon, mukaan lähtivät myös heidän samovaarinsa. Venäjällä oli näet tapana pitää kiinni samovaarista viimeiseen asti, vaikka köyhyys tai muu epäonni iskisikin perheeseen.

Samovaari yhdisti ihmisiä teepöydän ääressä, toi juhlan arjen keskelle, lämmitti talvella ja tyydytti janon kesällä, auttoi siis kaikin puolin päästämään ”höyryt ulos”.

”Höyryt ulos”– Samovaari valamolaisessa teepöydässä

Samovaariteetä on nautittu Uudessa Valamossa alusta pitäen veljestön asetuttua entiseen Papinniemen kartanoon. Siitä todisteina ovat lukuisat arkistokuvat. Eikä ole mikään ihme, että Valamon kätköistä samovaareja löytyy useita kymmeniä. Kyseessä on ilmeisesti Suomen laajin samovaarikokoelma.

Valamon opiston järjestämässä näyttelyssä on esillä 26 samovaaria luostarin kokoelmasta. Muodoltaan samovaarit edustavat yhdeksää eri tyyppiä. Joukossa on todellisia harvinaisuuksia, kuten 1800-luvun alussa Ljalin veljesten pajassa valmistettu yksilö, valtavan kokoinen ”majatalo” -mallinen samovaari sekä pienikokoinen ns. ”egoisti”.

Näyttelyssä samovaareja on esillä myös eri yhteiskuntaluokkien ympäristöissä: näyttelytilaan on katettu aatelis-, kauppias-, talonpoikais- ja munkin teepöytä. Lisäksi on mahdollista perehtyä samovaarin rakenteeseen ja käyttötapaan sekä tutustua samovaarin kyljessä esiintyviin leimoihin ja niiden merkitykseen.

Vierailu luostarissa on kyllä käymisen arvoinen kokemus. Viimeksi kun siellä kävimme meitä vastassa oli erittäin hyväntuulinen ja huumorimiehiä oleva munkki. He ovat muutoinkin erittäin vieraan varaisia ja tuntuvat viihtyvän valitsemallaan tiellä. Huumoria heiltä löytyy: Saimme portilta heidän kesä-esitteensä jossa yhdessä palstassa oli iloinen, hymyilevä ja veitikka munkki munkki kädessään. Kyllä siis jotain pilkettä silmäkulmassa on. Vaikka tuntuu ehkä hieman kahjolta, että jokin voi elää tuolla tavalla- on se silti kunnioitettavaa ja hienoa! Jokainen valitsee itse tiensä-pääasia on olla onnellinen!