perjantai 14. maaliskuuta 2014

KAIKKIEN AIKOJEN PÄÄSIÄISKUKKA





Tässä tulee lupaamani "Kaikkien aikojen pääsiäiskukka"- osio, jossa on ehdotuksia erilaisista asetelmista ym. Pääsiäiseenhän on vielä rutosti aikaa, mutta näitä kimppuja tai asetelmia voi vääntää jo nyt kodin koristeeksi, jättää vain tiput ja höyhenet pois.

Näissä töissä on ollut ideana se, että asetelmat tehdään mahdollisimman halvalla, ei niin että puolet tilistä menee heti kättelyssä. Lisäksi tässä on ideana myös se, että voidaan käyttää muitakin kuin "normi" kukkamaljakoita, tai ainakin niitä voi pienellä vaivalla tuunata uudenlaisiksi. Kuvat puhuvat puolestaan, mutta kerron hieman myös mitä asetelmissa käytin...







VITAMIINIPOMMI


Käytin tähän asetelmaan kirkasta neliönmuotoista maljakkoa, johon kiedoin erivärisiä nauhoja niin, että se peittää koko maljakon. Lisäksi käytin puista pudonneita koivun oksia ja erivärisiä pääsiäistipuja. Kaupasta ostin kimpullisen "sateenkaaritulppaaneja", jossa oli paljon erivärisiä tulppaaneja.









Idea tähän asetelmaan syntyi siitä, että "harmaan" talven jälkeen kaipaa värejä. Tämä on helppo ja halpa tapa tuda väriä kotiin, tällä kertaa oikein aimo annoksena!

More is more, oletko samaa mieltä vai meninkö mielestäsi liian pitkälle aiheuttaen kaikille migreenikohtauksen?


Toivonmukaan tämä tuo iloa, jokaiselle :). Tässä kuvia vitamiinipommista:













































































HERKKÄ JA HEMPEÄ


Kaikille ei sovi värit noin isoina paloina ja yhtä aikaa. Seuraavaksi esittelemäni asetelma on jotain aivan muuta. Hempeä, herkkä, vaaleanpunainen, vintage. Iskeekö tämä sinuun? Kun höyhenet ja pajunkissat nyppii veke, voi tällaisen asetelman tehdä hyvällä omallatunolla valmistujaispöytäänkin.


Tähän asetelmaan tarvitaan oksia, vaaleita pikkuneilikoita, yksi vaalea ruusu, mustikan varpuja, vihreitä galxin lehtiä, harsokukkaa ja pajunkissaa.
Asetelma tehdään pieniin hempeän värisiin tuikkuastioihin ja alustaksi niille voi laittaa vaikka helmiäishohtoisen tarjottimen. Asetelma viimeistellään valkoisilla höyhenillä.



















Mielestäni pääsiäiskukkienkaan ei tavitse olla aina niitä perinteisiä narsisseja. Tässä hempeämpi vaihtoehto maalaisromantiikasta tykkääville...










































































KAHVIKEKKERIT


vaaleanpunaisesta voidaan siirtyä kahvittelemaan. Vanhat kahvikupit ovat kauniita ja niitä kannattaa aina silloin tällöin kaivella kaapin perukoilta ja ottaa käyttöön. Kauniille kahvikupille saat myös siten käyttöä, että kylvät rairuohon niihin.
Tässä olen pastellinsävyiseen murokulhoon laittanut helmililjan ja jos niin haluaa, voi kukkasipuleita peittää jollakin. Käteni ulottuvilla oli tällä kertaa ruskeaa lampaanvillaa, ja se sopii hyvin tähän kunhan muistaa ettei sitä kastele :). Lisäksi pääsiäisen tunnelmaa tuomaan lainasin naapurin kanalta muutaman höyhenen..
Rekvisiitaksi laitoin vielä vanhaan kahvin suodattimeen kimpun pajunoksia ja mustikan varpuja.
Pöytäliinana voi käyttää vaikka kaunista askartelukartonkia jos muuta hauskaa ei keksi...
Kahvin kanssa voi vaihteeksi tarjota suklaatikkarin, uppoaa sekä lapsiin, että aikuisiin :)





































































HELPOISTA HELPOIMMAT


Jos haluat päästä pääsiäiskukista, kuin koira veräjästä, riittää että kiedot rusetin kukkaruukun ympärille. Helppoudesta huolimatta se antaa kyllä kuvan, että olet panostanut asiaan.

Toisissa kuvissa on pieni kimppu jossa muutama risu, pajunkissa ja pari valkoista neilikkaa. Idea on nauhassa joka kiedotaan kimpun varren ympärille. Ei siis pelkkää kalastajalankaa, vaan kaunista aiheeseen sopivaa nauhaa jota saa erittäin edullisesti kangasliikkeistä. Askarteluliikkeistä ostetut ovat hieman hintavampia, joskaan kenenkään budjetti tuskin siihen kaatuu...



Narsissit:
























Kimppu:






































STAM1NAISTA PÄÄSIÄISTÄ!


Nyt on aika vaihtaa kaistaa. Sama metrilaku ei sovi jokaisen suuhun. Sama pätee kukkiinkin.
Tässä vaihtoehto ehkäpä jollekkin, joka heti aamulla kuuntelee radio Rockia ja joka omistaa mustat tennarit. Tai buutsit. Tai Nokian kumisaappaat, tai ihan mitä vaan.
Tämän asetelman luonteenpiirteitä voisi kuvailla sanoilla rock, metalli, musta, alaston.

Tarvikkeet asetelmaan ovat yksinkertaiset: kukkapurkki, sanomalehti jolla purkki päällystetään (sattumalta bongasin kadulta tällaisen...), joku kukka (itse käytin valkoista helmililjaa), jotain mustaa sipulien juureen (mulla mustaa lampaan villaa), jotain metallia (marssein autotalliin ja löysin kourallisen prikkoja, tai mitä lie...)



















Näillä pitäisi soppa syntyä, onnea yritykseen.





























































RUUSUSEN RISUKIMPPU


Tummasta ja metallin katkusta siirrytään sulavasti taas hieman hempeisiin tunnelmiin.

Tämä asetelma on korkea ja vaatii pitkiä risuja ja pajunkissoja. Lisäksi kimpullinen vaaleanpunaisia neilikoita, tumman ruskeaa nauhaa ja vaaleanpunaista pitsiä jolla korkea lasinen vaasi tuunataan tähän tarkoitukseen sopivaksi!

Asettele ensin vaaleat risut maljakkoon. Lisää keskelle nippu tummia suoria oksia. Laita sinne tänne muutama pajunkissa ja muutama neilikan oksa.



































































DENIM


Tänä keväänä vaatemuodissa on kaiken ymmärrykseni mukaan ollut tumman sininen väri. Tämä farkkujen inspiroima asetelma on valko-sinisävyinen maustettuna punaisella.
Kaappien perukoilta löytyi valkoisia maljakoita sekä sininen kannu. Maljakot tomisivat niinkin, mutta tuunauskärpäsen puremana en voinut vastustaa kiusausta koristella niitä Prismasta löytämilläni rosetti-koristetarroilla.
Kukkana on pelkästään punaisia tulppaaneja.




































































PÄÄSIÄISRUOHO


Tähän melko yksinkertaiseen asetelmaan olen istuttanut ensin eteen rairuohon siemeniä, sitten sen taakse ohraruohoa (kissanruohoa) ja viimeiseksi laittanut pajunoksia "takariviin". Kokeilin lopuksi myös laittaa muutaman helmililjan sipulin oksien joukkoon ja hyvinhän nuo näyttävät sekaan istuvan. Edessä olevan rairuohon voi leikata melko lyhyeksi, mutta ohraruoho saa kasvaa....

















































 





 
















LASILLISET KUOHUVAA


Viimeiset asetelmat esittelenkin seuraavaksi.

Maljakon virkaa toimittaa kolme erilaista lasia, jotka ovat saaneet kevään keltaisen nauhan ympärilleen.
Kimpuissa on oksia, tulppaaneja, narsisseja, vihreää, pajunkissoja ja mustikan varpuja.































































Tätä ideointia voisi jatkaa loputtomiin, mutta tässä muutamia erilaisia. Mikä on sinun suosikkisi, miksi?



Aurinkoisin kevätterveisin 
Pyhä Sylvi










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen kommentistasi :)