torstai 28. elokuuta 2014

158 Syytä ottaa ryyppy








Tänään jatketaan B kirjaimesta, viimeksi aiheena olikin muistaakseni bonus, tällä kertaa vuoroon astuu business. Teille tulee pitkä pieti lukea, joten siirrytään suoraan asiaan!



Business



Business. Tässä tositapauksessa syy tuoppeihin on yleinen ja selkeä. On saatu aikaan mukava liiketoimi, suorastaan sopimus, jota on syytä käydä läpi analyyttisesti.
Sopimuksiin liittyy usein pulmia. Tässä tapauksessa ongelmana on, ettei sopimusta vielä ole, toisin sanoen se on fiktiivisessä tilassa, josta huolimatta analyysi on paikallaan.
Tähän tilanteeseen ei ole syytä suhtautua ironisesti, sillä mitä maailma olisi ilman kuvitteellisia sopimuksia, ilman luovaa ajattelua ja siihen olennaisesti kuuluvaa riskinottoa?
Sanalla sanoen olisimme jääneet vaille tuhansia keksintöjä, innovaatioita, hyötyä ja huvia, jos lahjakkaiden ihmisten mieli ei tuottaisi suunnitelmia ja ideoita, jotka useinkin ovat syntyvaiheessaan vielä hataria, jopa uskomattomia ja hulluja ympäristön mielestä.
Ajatellaan nyt vaikka The Beatles- nimistä yhtyettä, jonka idean levy-yhtiö tyrmäsi huonona ja mahdottomana. Myöhemmin yhtyeestä tuli varsin tunnettu alallaan.
Samanlaisen täystyrmäyksen koki amerikkalainen laulaja nimeltään Elvis Presley uransa alkuvaiheessa. Kun ymmärtäjä vihdoin löytyi, ymmärtämätön harmitteli varmaan useastikin saamatta jääneitä provisioitaan. Herra Presleystä kehkeytyi kansainvälistäkin tunnustusta saanut laulaja.
Ymmärtämättömyys on elämän eri aloilla erittäin vastaansanomaton syy tuoppiin tai useampaankin, koska sitä ei esiinny viljalti.
Aivan erityisesti ymmärtämättömyyden kohteeksi joutuvat taiteilijat, nuo herkät ja haavoittuvat olennot, joiden arvo monesti on havaittu vasta hautakummun takaa. Tähän tosiasiaan kannattaa vedota. Mutta vaikka seuraavan tapauksen päähenkilö Aleksi (nimi muutettu) on hänkin tunneherkkä, tapahtuma sinänsä on arkipäiväinen ja usein toistuva.
Syy uuteen kierrokseen on siis selvä, samoin pulma, eli rahavarojen loppuminen. Tarinan opetus on ensiksi se, että luovuus kuitenkin palkitaan ja toiseksi se, että alkoholia käyttävien joukossa on runsaasti luovia henkilöitä.
Asiantuntijat ovat jopa sitä mieltä, että alkoholin suurkuluttajista monet ovat keskimääräistä tunneherkempiä ja lahjakkaampia ihmisiä. Toisten mielestä taas alkoholi sinänsä aiheuttaa tunteiden herkistymistä.
Mutta jokainen, jolla on silmät ja korvat päässään, tietää sen että kukaan ei ole yhtä hyvä ja luova valehtelija kuin alkoholisti , paitsi toinen alkoholisti. (Alkoholisti-sanaa käytetään tässä yhteydessä väljästi ja epätieteellisesti ottamatta kantaa siihen, onko kyseessä geneettinen, kuolemaan johtava sairaus - kuten monet tieteellisesti todistelevat – vai pelkkä iloinen riippuvuus. Tämä tulkintakiista on ankara. Kysyttäessä mielipidettä asiaan, vastaus riippuu pääsääntöisesti siitä, missä vaiheessa vastaajan oma kehitys viinan käyttämisessä on. Kohtalokkaaksi sairaudeksi alkoholismi tunnustetaan yleisimmin vasta haudan takaa tai sitten, kun on alistuttu hoitoon kuoleman porteilla. Jos kyseessä on sairaus, vaikeus on sen diagnosointi. Alkoholismia sairautenakin pitävät myöntävät, että on olemassa ns. suurkuluttajia, jotka eivät ole alkoholisteja. Toisin sanoen joukossamme on lähes jatkuvassa kännissä eläviä, jotka voisivat vaikeuksitta lopettaa ryyppäämisen koska tahansa. Paljon enemmän tosin on heitä, jotka vain sanovat voivansa lopettaa ryyppäämisen koska tahansa, mutta eivät voi, koska ovat sairastuneet vaikka eivät sitä myönnä tai usko, koska sairaus on häpeä. Vertaa vaikka ”häpeileviin” diabeetikoihin. Ja sitten heitä, joille rommikonvehti voi olla kohtalokas, sairauden laukaiseva elämys.)
Mutta takaisin luovaan kerrontaan eli valehteluun. Aleksin tapauksessa rahat ovat lopussa, mutta tarve ei. On syntynyt ristiriita. Sen selvittämiseksi Aleksi käyttää tässä metodia, joka tunnetaan luovuusteoreetikoiden piirissä hankalasti suomennettavalla ”lateral leep” –nimellä. Ehkä se voisi olla suomeksi vaikkapa ”harhautus”, ”sivuraide” tai ”mutkahaulikko”.
Tekniikan lähtökohtana on löytää tapa olla uskottava. Suora raha-anomus omaan ryyppäämiseen on tietysti uskottava, mutta ei välttämättä miellyttävä tai tuloksekas.
”Mutkahaulikko” –metodilla uskottavuus saavutetaan itseä syyllistämättä. Menetelmän hyviin puoliin  kuuluu lisäksi kertomuksen mutkikkuus. Tämä voi tuntua yllättävältä, mutta tarkemmin ajatellen kysymys on itsestään selvyydestä. Vastaanottaja on uninen, ainakin väsynyt. Konstikas tarina, edellyttäen ettei se ole liian kiehtova vaan pikemminkin tylsä, ajaa hänet valintatilanteeseen: kuunnella uupuneena käsittämätöntä selostusta tai suostua maksamaan pienehkö rahasumma. Kuten Aleksin tapauksessakin kävi, ratkaisu oli lopulta helppo.

Paikka: Öinen katu, pankkiautomaatti
Sää: Sataa.
Henkilöt: Aleksi ja Reijo, ystävykset.
Tilanne: Aleksi soittaa matkapuhelimella vaimolleen.


ALEKSI: - Raija hei…Joo, joo joo…Rakkaani enhän mä herättäny sua? …Ai, no ei se mitään. Rakkaani, me Reijon kanssa, meillä on yksi diili menossa… Joo joo, menee vähän vielä… No en ole, en tietenkään ole, en jumalauta varmaan ole… Reijo tarjoaa ja otetaan…Joo joo joo… Kuule, Raija… Hei Raija… Reijo tarjoaa, mutta siinä on sellainen ongelma, että viitsitkö laittaa nyt heti netin kautta tilille pari sataa… Joo, pari sataa euroa… No en, en tietenkään! Hei Raija! Siis Reijo tarjoaa, mutta sillä on fyrkat väärällä tilillä, niinku väärällä kortilla, käsitätkö...? No tää on saatanan simppeli juttu… Joo joo, en varmasti, en tietenkään! Vittu meillä on diili menossa, joo joo, diili menossa, helvetin hyvä juttu, iso juttu ja Reijo menee huomenaamuna Tallinnaan hinkkaamaan sen finaaliin… No on tietysti… Rakas hei! Rakas hei, Raija… En mä tarjoa mitään, kun Reijo tarjoaa! Mutta sillä on rahat väärällä tilillä, tai siis sillä on se raha millä se tarjoaa ja vitusti rahaa yleensäkin, mutta sellaisella tilillä, johon sillä ei ole nyt korttia mukana… Siis mukana! Niin sen takia, kun mulla taas ei ole mun pankkikorttia täällä… Pankkikorttia… No ei olekaan, kyllä mä sen tiedän, ettei siellä mitään ole mun tilillä kuin vasta huomenna, kun Reiskan diilistä tulee fyrkat… Niin just! No nyt sä käsität! Siis että laitat pari sataa sun tililtä Reiskan tilille… Joka on siis… Odota… (Reijolle) …Anna saatana se tilinumero (Raijalle) …Odota kulta hetki… Joo mä tulen sitten viivana, onhan sulla pari kaljaa kaapissa… Joo hyvä, sä olet mahtava, ja sä muute tiedät sen! No ei, en mä usko että me tullaan, tai siis että Reijo tulee, kun sen pitää käydä vielä se diili läpi ennen aamua, kun botski lähtee sinne Tallinnaan… Vitusti numeroita, mutta sä tiedät että Reijo ne hallitsee… Niin no siksi, että ne saatanan mulkut on kieroja iivanoita niin että niiden takia pitää olla tarkkana kuin porkkana… Mutta mä tulen viivana! Joo ilman muuta… Onks sulla kynä nyt? Se on… 02450 67889… Siis nollakaks… jo kaheksankaheksanyheksän… Joo, hyvä, me odotetaan tässä automaatilla, tai hei, soita sä mulle kun se raha on siellä… Me mennään vähän vielä jatkamaan palaveria, miitinkiä, viilataan vähän ehtoja ja vakuutuspuolta… No se on sellainen sentrifuugijuttu, et sä siitä mitään ymmärtäisi, kun hädin tuskin minäkään… No mun rooli on, että mä olen rahottajana siinä, finanssipuolta… Hyvä, hyvä… Very good, pusi pusi pusi… Mä maksan ilman muuta… Huomenna, varmasti, ihan varmasti… Joo, meillä kestää vielä vähän… Nähdään moi!








Sellaista tällä kertaa...
Onko sinulla kenties edellä mainittua kokemusta?? Voit rohkeasti avautua tuohon alapuolelle.




M
U
K
A
V
A
A

T
O
R
S
T
A
        ILTAA






Terveisin,

Pyhä Sylvi





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen kommentistasi :)