lauantai 31. toukokuuta 2014

Valmistujaislahja, itselle




Hyvää iltaa,
Tämä on ollut työn täyteinen päivä: ensin olin töissä, josta saan palkkaa ja sen jälkeen tein töitä johon se palkka menee, eli remppahommiaJ. Tänään ollaan hieman levytetty seiniä ja tehty kaikkia pikkuhommia, jotka sitä aikaa nielevät kaikkein eniten ja joista vähiten jää mitään näkyville, joten ei siitä sen enempää.
Siirrymme päivän muihin aiheisiin:
 Lohi oli kaupassa tarjouksessa ja naapurin kisumirrin kuseksima baden baden-pehmusteeni on ottanut tänään aivooni. Se kylläkin tapahtui jo viime viikonloppuna mutta ketuttaa vieläkin. Joudun kai heittämään sen pois.
Tämän lisäksi päivän pääotsikkoon:
Käväisin tänään töistä tullessani jo kauan paikkakunnallamme olleeseen liikkeeseen, Lahja-  ja sisustuspuoti Kädenjäljessä.
Kannatti taas tutustua paikkakuntamme maittaviin ”pirtelöihin”, sillä liikkeessä vierähti tovi jutskaillessa liikkeen hyväntuulisen ja mukavan pitäjän, Minna Haaparannan, kanssa.
Liikkeessä on myynnissä monen moista mukavaa ostettavaa kotiin ja lahjaksi. Minna itse tekee kauniita taidelasitöitä, joita liikkeessä tietysti myös on myynnissä. Lisäksi myynnissä on suomalaisia käsin tai pienteollisesti valmistettuja persoonallisia lahja- ja sisustustuotteita. Valikoimissa on myös paljon kierrätystuotteita. Merkkejä mm. joskus täällä blogissakin vilahtanut Polkka Jam, Savilla, Think Today (joka käyttää tuotannossaan sisustus- ja rakennusalan hukkamateriaalia ja jätettä), Sokeva ja Nouseva Myrsky.
Bongasin itselleni jo jonkin aikaa ihailuni kohteena olleen Nousevan Myrskyn tuotteen. Mukaani lähti niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin ihanat korvakorut. Tämä päivähän on lakkiaisten ja muiden valmistujaisten juhla, joten ostin ne itselleni valmistumiseni kunniaksi. Valmistuin tosin jo vuosi sitten, mutta so what? Olen löytööni erittäin tyytyväinen, kuten myös lompakkoni, sillä nämä ihanaiset maksoivat alle pari kymppiä! Itkemään hyllylle jäivät vielä tästä samasta sarjasta rannekoru ja kaulakoru. Ehkä haen ne ensi viikolla :D

Nouseva Myrsky:
Nouseva Myrsky on vuonna 2012 perustettu yritys ja korubrändi.
Nousevan Myrskyn tuotteiden peruslähtökohdat ovat esteettisyys ja eettisyys. Kestävät arvot näkyvät materiaalivalinnoissa, ajattomassa designissa, eettisissä työoloissa sekä ympäristöä kunnioittavassa valmistusprosessissa. Tarkka suunnittelu takaa kauniin lopputuloksen, joka kestää aikaa.
Nousevan Myrskyn korut ovat saaneet inspiraationsa yksinkertaisen kauneuden kaipuusta. Koruissa henkii voimakkuus, tahto ja äänetön vahva voima. Suunnittelija Liisa Tuimalan mukaan korut on suunniteltu ”omaa tietään kulkeville kaunottarille”.
Nousevan Myrskyn mallisto koostuu ranne-, korva- ja kaulakoruista. Liisa Tuimalan suunnittelemien korujen lisäksi kaupan valikoimissa on Nousevan Myrskyn hengen mukaisia tuotteita vastuullisilta tuottajilta.

Sitten kuvia ostoksistani J








































































Loistavaa lauantai-iltaa,

Pyhä Sylvi








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen kommentistasi :)