sunnuntai 7. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERIN 8.LUUKKU: Joulukortit








Joka joulu läpi elämäni olen taiteillut joulukortit itse. Se on paitsi hauskaa, myös palkitsevaa.
Viime vuosina korttini ovat olleet aika tunnelmallisia, lähinnä enkeliteemaisia.  Olen halunnut laittaa kortteihin rauhallista tunnelmaa kaiken kiireen, stressin, hälyn ja hölyn pölyn keskellä.

Vuoteen 2011 saakka ainut ja oikea jouluväri oli punainen! Se näkyy vielä tässä kortissa: Viininpunainen pohja, suikale tekstipaperia ja läpikuultava enkelitarra. Yksinkertaisen kaunis, joka sisälsi vielä seuraavan runon:






”Himmenee aattoilta
tähtien hopeasilta
kimaltaa yllä maan.
Hiljenee ihmistalot
lämpöiset jouluvalot
syttyvät ikkunaan.
Kaikuvat kirkkojen kellot
lumiset tiet ja pellot
ääneti odottaa.
Jälleen ihminen siellä
lapsuuden juhlamielellä

jouluun vaeltaa.”










































Vuonna 2012 hain kortteihin tunnelmaa enkeleistä. Halusin, että kortit, joita lähetän, ovat samalla pieniä joululahjoja. Liitin kortteihin mukaan jouluisen tarinan, ja pussillisen jouluteetä, jotta jokainen rauhoittuisi kaiken kiireen keskellä hetkeksi sen lukemaan rauhoittavan teekupposen ääreen.
Koristelin myös valkoisen kirjekuoren teemaan sopivalla kuvalla.

Jouluista ja omasta mielestä kivaa joulutarinaa on vaikea etsiä. Viimevuonna sellaista en löytänyt, mutta saattaa olla, että tämän vuoden kortteihin sellaisen löydän. (Sikäli mikäli kortit valmistuu ajoissa…)




Vuoden 2012 joulukortin tarina on seuraavanlainen:



Joulu oli ihanien väristysten aikaa. Äiti jynssäsi ja järjesti talon huippukuntoon niin, että juhla saattoi tulla. Karamelleja ei meidän kuuseen voitu ripustaa, sillä Tuula ja minä emme kyenneet hillitsemään itseämme. Mutta silloin mieli vasta kihisikin, kun me tytöt keksimme hankkia äidille joululahjan, oikean lahjan oikeasta kaupasta. Olimme saaneet kokoon muutaman lantin, täsmälleen sen verran kuin lahja maksoi. Oli mahtavaa mennä Knuutilan kauppaan ja suorittaa ostos. Lahja oli enkelikortti, kaupan kaunein. Hoidimme asian yhdessä, Tuula ja minä. Käärimme lahjan valkoiseen silkkipaperiin. Kortissa oli kaksi enkeliä, molemmilla vehnänkeltaiset hiukset ja tiaara koristeena otsalla. Enkelit kannattelivat mistelin oksista punottua vihreää köynnöstä. Niiden suloiset lapsenkasvot näyttivät levollisilta ja hymyilivät salaperäistä hymyään. Maailman kaunein enkelikortti oli kääritty silkkipaperiin äidille lahjaksi, eikä jouluaatto tahtonut kulua millään. En pystynyt odottamaan iltaa ja joulupukkia. Oli pakko aukaista käärö ja katsoa taas korttia.




Terttu Niekka


Kauaksi kotoa, toim. Salokannel ja Valkonen, 2012




















































Viimevuoden joulukortti oli sävyltään hieman tummempi, mutta kaunista lapsienkelikuvaa koristavat hopeiset tähtitarrat.


Korttiin kirjoitin, ehkä yhden kauneimmista löytämistäni jouluvärssyistä:





Oli lempeä yö juuri joulun alla, 
kun satoi lunta ja sitä oli kaikkialla, 
se pyrysi kaduilla, taivahalla. 
Se vaimensi hämyn ja helinät sanan. 
Se hidasti askeleet kiiruhtajain. 
Oli tulossa valkea, lempeä joulu.
























Joulukorttien historiaa:


Joulukortit ovat alun perin Englannista: ensimmäinen tunnettu joulukortti painettiin vuonna 1843. Joulukortit saivat nopeasti suosiota ja levisivät ympäri Eurooppaa. Varhaisimmat Suomeen tulleet kortit olivat saksalaisia ja ruotsalaisia. Vanhin Suomessa lähetetty joulukortti tunnetaan vuodelta 1871. Nykyisin suomalaiset lähettävät noin 50 miljoonaa joulukorttia.

Joulukorttien edeltäjinä toimivat mm. englantilaisten sisäoppilaitosten oppilaiden kotiväelle kirjoittamat jouluaineet. Niitä kirjoitettiin erikseen leikatuille papereille. Toiset saattoivat tehdä myös piirrettyjä kortteja. Ennen joulukorttien käyttöönottoa oli myös tapana lähettää ystäville ja sukulaisille kirjekuoressa käyntikortteja, joihin oli kirjoitettu joulutervehdyksen ohella runo.

1800-luvun lopulla maailman postikorttikeskuksena toimi Saksa. Monet teollisen yhteiskunnan uudistukset edesauttoivat postikorttien yleistymistä - postinkulku teknistyi ja nopeutui, postimerkkien käyttöönotto helpotti postin lähettämistä ja painotekniikan kehittyminen mahdollisti korttien sarjatuotannon ja samalla muutti niiden hintatason kuluttajaystävällisemmäksi.


Joulukortti valloitti Suomen


Varhaisin Suomeen kirjekuoressa saapunut joulu- ja uudenvuoden tervehdyskortti lienee 1850-luvulta, kun säätyläisperheet lähettivät ensimmäisinä joulutervehdyksiä läheisilleen. Kirjoitustaidon myötä tapa levisi nopeasti kaikkiin kansankerroksiin. Varhaisimmat Suomessa, kuten muuallakin maailmassa, lähetetyt joulukortit oli suljettu kirjekuoriin, sillä niiden lähettäminen avoimena ei ollut luvallista.

Postikortti virallisena lähetyslajina otettiin Suomessa käyttöön syksyllä 1871 ja silloinkin oli aluksi kyse virallisista määrämuotoisista ns. ehiöpostikorteista. Postikortit saivat 1871 oman kirjeitä edullisemman taksan, mikä edesauttoi niiden yleistymistä. Valtaosa ensimmäisistä Suomessa käytetyistä joulukorteista oli painettu Saksassa tai Ruotsissa. Ylellisen kauniita olivat Amerikan serkkujen lähettämät kortit. Kultakoristeisina ja -kukkaisina ne olivat sota- ja pula-aikoina koko kylän ihmeteltävinä.

1800-luvun lopulla tuli mahdolliseksi lähettää postitse myös kuvallisia postikortteja. Useissa kokoelmissa, mm. Kansallismuseon joulukorttikokoelmassa, on kortteja, joiden pohjalta voidaan päätellä lähettämisen olleen yleistä jo 1880-luvulla. Uusi mahdollisuus näkyi tuntuvana korttien lähettämisen lisääntymisenä 1900-luvun alussa.

Ensimmäinen Postin laatima tilasto, jossa postikortti esiintyy omana tuotteenaan, on vuodelta 1882. Sen mukaan Suomessa lähetettiin tuolloin noin 200.000 postikorttia, joista joka toisen arvioidaan olleen joulukortti. Vuonna 1900 Suomessa lähetettiin noin 800.000 joulukorttia, mutta jo viisi vuotta myöhemmin lähes nelinkertainen määrä, 2,7 miljoonaa kappaletta.


Joulukorttien kuva-aiheet


Joulukorttien kuva-aiheiden kirjo on ollut ja on yhä moninainen. 1900-luvun alun kuuluisia joulukorttitaiteilijoitamme olivat Martta Wendelin ja Rudolf Koivu. Perinteisesti suosittuja aiheita ovat olleet talvi, lumiset maisemat ja lumiukot. Linnut, kukkaset ja onnea tuottavat symbolit, kuten nelilehtinen apila ja hevosen kenkä, ovat myös olleet yleisiä kuva-aiheita. Kuva-aiheita vertailtaessa joulupukki ja tontut menevät kuitenkin muiden edelle. Niiden osalta ruotsalaisen taitelija Jenny Nyströmin merkitys on ollut suuri. Häntä pidetään pohjoismaisen joulutontun luojana.

Uudella vuosituhannella sähköisten viestintävälineiden nopea käyttöönotto vaikuttaa myös korttien lähettämiseen. Kuvien lähettämisestä internetin välityksellä on 1990-luvulla tullut osa suomalaista jouluperinnettä samoin kuin mattimyöhäisten tekstiviestit. Uudet tervehdystavat ovat ainakin toistaiseksi lisänneet kokonaistervehdysten määrää eivätkä ne ole vaikuttaneet perinteisen painetun joulukortin asemaan. Suomessa lähetettiin vuonna 1960 runsaat 10 miljoonaa joulukorttia ja kymmenen vuotta myöhemmin yli 20 miljoonaa. 1990 oltiin jo 40 miljoonassa ja 50 miljoonan lähetetyn joulukortin raja ylitettiin ensimmäisen kerran 1995. Siitä lähtien 50 miljoonan raja on ylitetty vuosittain.













Surullista joulua

ja muita melankolisia toivotuksia



Selailin taas mielenkiintoista ”Ihme ja kumma”- kirjaani ja siellä oli kuvia jos jonkinlaisista joulukorteista, 1900-luvun alussa kiertäneistä.

Osa korteista on kulkenut suomessa, mutta pääasiassa ulkomailla. Kirja kertoo seuraavaa:

Vanhoissa postikorteissa on paljon huumoria, mutta ennen kaikkea niissä on outoa melankoliaa. Ilmeet pysyvät peruslukemilla, pysähtyneet asennot huokuvat ajattomuuden poetiikkaa.


Postikorttien aikalaisista Sigmund Freudia, kuten sittemmin surrealisteja, kiehtoi kotoisissa ilmiöissä piilevä ”epäkotoisuus”: outouden tuntemukset, jotka liittyivät arkipäivän vinoumiin.

Näitä levottomia tuntemuksia havaitsee kaikkein viattomimmissakin juhlapäivä- tai onnittelukorteissa.

Nauru on vielä harvassa, sillä sitä oli astetta hankalampi tallentaa valokuvaan kuin pokerinaamaa.

Juhlapyhätkin olivat pyhempiä kuin nykyään. Ehkä lapset myös kummastelivat kuvaustilannetta, kameraa ja studiota lavasteineen - ja viisaat valokuvaajat antoivat tunteen valua kuviin.

Juhlapäivät hehkuivat nostalgista kaihomieltä.
1900- luvun alun joulu tarjoaa lahjojen ohella kylmyyttä, köyhyyttä ja vaanivaa alakuloa. Joulupukit ovat pelottavia kummajaisia, eivät mitään hyvin syötettyjä, hohottavia punaposkia. Surusilmäiset lapset roikottavat nukkeja, joilla tuntuu olevan pahanilkisiä aikomuksia.


Ihme kyllä, surumieli tuntuu miltei kauniimmalta kuin ratkiriemu.
















































































































Kylmät väreet menevät pitkin selkäpiitä, mutta tosissaan, on niissä jotain hyvin hyvin kaunistakin!!


Joko sinun korttisi ovat valmiit?

Jos lähetät ne postin punaisessa kirjekuoressa edullisemmilla postimerkeillä, muistathan lähettää ne viimeistään 12. päivä, eli perjantaina!



JOULUKALENTERIN 10. LUUKKU: Lumiukkokuusenpallo









Tämä projekti on aikuiselle ja lapselle!

Teimme viime vuonna tällaisia lahjaksi sukulaisille. Kuinka kiva onkaan tehdä esim. isovanhemmille lahjaksi koristeltu kuusenpallo, jossa on lapsen käden kuva.

Tarvitset kuusenpallon ja valkoista maalia. Sellaista maalia siis ettei lapsesi käsi vedä rakkuloille! :D
Maalaa lapsesi kämmen ja sormet valkoisella maalilla ja iske hänen käteensä kuusenpallo. Näin syntyvät lumiukot!

Mustalla maalilla tai tussilla voi piirtää lumiukoille ”hiili” silmät, suun ja napit, kenties kaulahuivinkin! Oranssilla maalilla syntyy ukolle vielä porkkananenä!
Jos palloihin haluaa lisätä vielä jotain, niin vaikka ”lumihankeen” hieman hilettä ja taivaalle tuikkimaan tähtiä.


Vanhasta muistista taittelin palloille valkoisesta paperista rasian johon laitoin mustaa silkkipaperia. Koko hauskuuden kääräisin sellofaaniin ja lisäsin pinkin rusetin!




























































































































perjantai 5. joulukuuta 2014

JOULUKALENTERIN 7. LUUKKU: Askartelumassakoristeet












Kovettuvasta muovailumassasta, jota saa myös esim. Prismasta tjms. voi väännellä kaikkea kivaa myös jouluksi.

Itse käytin savea tähän projektiin, mutta tuota muovailumassaa saattaa olla helpommin saatavilla.



Tarvikkeet:

kaulin
meikkisieni

valkoista muovailumassaa
piparimuotteja
leimasia tai esim. pitsiä
hileliimaa
timanttitarroja
nauhaa ripustamiseen


Ohjeet:


Ensin massasta kaulitaan muutaman millin paksuinen levy.

Levyyn painetaan haluttua kuviota. Itselläni oli lumitähti-leimasimia jotka löysin edullisesti kirjakaupasta. Kuvion aikaan saamiseksi voi käyttää myös jotakin muuta, jos leimasimia ei löydy. Kokeile painaa vaikka pitsiliinaa massaan, josta jää kaunis pinta.


Ota haluamasi kuvioita piparimuotilla. Paina kuviohin myös reiät (mikäli haluat ripustaa ne jonnekkin) ja jätä kuivumaan.























Jos käytät savea, maalaa kuviot valkoisiksi esim. akryylimaalilla.










”Pyyhi” koristeen pintaa hopeamaalia esim. meikkisienellä niin, että sitä tulee vain sinne tänne.

Lisää joihinkin kohtiin kullan väristä kimalleliimaa ja viimeistele timanttitarroilla. 











































































































JOULUKALENTERIN 6. LUUKKU: Omatekoiset herkkulahjat








Omatekoisia lahjoja on mukavaa antaa ja saada.


Pyhän Sylvin joulukalenterin luukuista tulee kahdenlaisia lahjavinkkejä: herkkusuille jotain hyvää, sekä kauneudenhoitoon liittyviä juttuja. Tänään luukusta tulee herkkuja!


Lahjan ei välttämättä tarvitse olla kokonaan tehty itse, mutta saajan mieltä lämmittää, jos on hieman nähty vaivaa: ei suoraan kaupasta ostettua, vaan esim. tuotteen pakkauksen koristeluun on käytetty sitä omaa ja kallista vapaa-aikaa.


Omatekoisten lahjojen hinnaksi ei useinkaan tule päätä huimaavia summia, mutta idea onkin kaikessa muussa: kekseliäisyydessä, tuotteen ulkonäössä ja koristelussa yms.


Netistä saa vinkkejä mielin määrin ja tässäkin olisi muutama idea:











Lumiukkosoppaa ystävän lapsille



Idea on hauska ja yksinkertainen:

Sellofaaniin pakataan kaakaojauhetta (voi tehdä itse herkullisen sekoituksen, ohje alla, taikka ostaa valmiita annospusseja), vaahtokarkkeja lumipalloiksi, piparminttukarkkikeppejä sekoitustikuiksi. 




Mukaan vielä runo:



Kun pakkanen ulkona otettaan kiristää,
lumiukkosoppa tää mieltäsi piristää.
Ensin kuumaan maitoon kaakaosta liemi keittele,
ja lumipallot mukaan heittele,
lopuksi vielä kunnolla lumiukon kävelykepillä sekoittele.
Soppa lämmittää ja ilostuttaa mieltä, saat näyttää pakkasukolle kieltä!




Koristelin lasipurkin kauniilla kuvilla, lumiukko-elokuvaa silmällä pitäen, sekä rullasin mukaan vielä kyseisen elokuvan tunnuslaulun sanat.

Tein tästä lumiukkospasta minttuversion ostamalla piparmintun makuisia vaahtokarkkeja. 
Tein myös itse herkullisen luksuskaakaosekoituksen.





Luksuskaakao:



AINEKSET:

1 annos

·         3/4 dl

·         1 dl

·         100 g

·         2 tl

·         1 tl

·         1/2 g



Tee näin:

·         Sekoita kaikki ainekset keskenään ja sulje pussiin tai lahjapurkkiin. Liitä mukaan annosteluohje: Sekoita 2 rkl luksuskaakaota 2 dl:aan kuumaa kevytmaitoa ja nauti.

•Tumman suklaan saat nopeasti liukeneviksi lastuiksi kuorimaveitsellä, juustohöylällä tai raastimen karkealla terällä.































































































Poksahtelevaa Pjoulua kavereille!





Poppareistahan pitävät kaikki! Tämän lahjan voi antaa kenelle tahansa!

Popparijyvät lasipurkkiin, valmistusohjeet mukaan ja yksinkertainen, mutta hauska pakettikortti jossa toivotetaan ”Poksahtelevaa Pjoulua”!

Lasipurkki ei välttämättä tarvitse koristelua, mutta kirjoitin siihen ”naksutuskoneella” tekstin ”POP CORN”, sekä liimasin muutaman liitutauluteipistä leikatun tähden.  Punainen nauha antaa vielä juhlavan loppusilauksen.

Tässä(kään) lahjassa ei kustannukset ole kovinkaan suuret: Lasipurkki voi olla esim. käytetty kurkkupurkki, josta on liotettu etiketti pois. Jyvät maksaa noin euron puolen kilon pussi ja nauha löytyy kaapista!







        Popkorni 
              poo 
                   popataan, 
                        popalisko 
                                polli ko 
                                     possahtaa! 
































































Tryffeleitä isoisälle





Suut makiaksi!


Suklaiset tryffelikarkit kuuluvat jouluun. Ainakin isoisän jouluun. Hänelle voisi kauniiseen kääreeseen sujauttaa makoisan määrän herkullisia tryffeleitä, jonka hän saa aattoiltana repiä riekaleiksi lueskellessaan mummulta saatua lahjakirjaansa: ”Näin opettelet joogaamaan”!


Itse kierein tällä(kin) kertaa alta riman ja ostin näppäränä tyttönä valmiita ryhveleitä.


Laitan tähän kuitenkin erään mielenkiintoiselta vaikuttavan ohjeen, jos joku haluaa kokeilla! (Voi kertoa tänne sitten, että onnistuiko…)

Pusseiksi tryffeleille ostin vanhaa paperia matkivia paperipusseja, jotka mielestäni sopivat tähän tarkoitukseen melko hyvin. Vanhan kirjan sivuistakin voisi taitella rasian, ja sisälle silkkipaperia vaikkapa.
Tämän pussin suljin kirjain-teipeillä ja sehän on siinä....







Valmistusaineet

2  dl
kuohukermaa
1/2  dl
sokeria
150  g
maitosuklaata
150  g
taloussuklaata
50  g
 voita
3  rkl
punssia , cointreau- tai kahvilikööriä tai konjakkia
60  kpl
makeisvuokia

PINNALLE
400  g
valkosuklaata
100  g
tummaa suklaata


Valmistusohje
·         Kuumenna kerma kattilassa ja anna kiehua hiljalleen 5 min. Ota kattila liedeltä. Lisää sokeri, paloiteltu suklaa ja pehmeä voi nokareina. Sekoita tasaiseksi (ja lisää viimeiseksi alkoholi). Peitä. Anna seoksen jähmettyä jääkaapissa pari tuntia.
·         Muotoile seoksesta pieniä, pyöreitä tryffeleitä käsien välissä tai kahden pikkulusikan avulla. Laita pakastimeen kovettumaan.
·         Kasta tryffelit haarukan avulla sulatetussa valkosuklaassa. Käytä sulatuksessa kapeaa, korkeareunaista kattilaa tai astiaa, jotta kastaminen on helpompaa. Valuta koristeraidat sulatetulla tummalla suklaalla. Anna jähmettyä leivinpaperin päällä. Siirrä pieniin makeisvuokiin. Säilytä pakastimessa.

VINKKI
·         Hanki tryffeleiden pyöritystä varten ohuet, kertakäyttöiset muovihanskat apteekista. Mikäli massa pehmenee pyörityksen aikana liikaa, laita se välillä jääkaappiin.


















































Kälylle herkulliset dippijauheet


Joka kaupasta saa valmiita dippijauhepusseja, mutta sellaisen voi sekoittaa itsekin erilaisista mausteista. 

Mausteet voi pakata kauniisiin lasipurkkeihin etiketteineen ja mukaan laittaa ohjeet ja vihjeet tuotteen käytöstä.

Nämä ihanat jauheet tilasin Prima-mausteelta  ja ovat hieman erilaisia:







Sweet Mango & Chili Spice Mix kastikkeisiin


”Täydellinen maustesekoitus kylmiin kastikkeisiin ja grillaukseen.
Mahtava mauste grillatulle lihalle, hedelmille ja vihanneksille! Mielettömän ihana dippinä!”

Tähän dippiin käytetään 2 ruokalusikallista ja 3 dl ranskankermaa.
Anna tekeytyä reilusti puoli tuntia ennen nauttimista!





























Sourcream & Onion - kastikkeisiin tai dippeihin


”Klassinen yhdistelmä ranskankerman ja sipulin makua.
Kokeile kermaisten kastikkeiden lisäksi kylmiin kastikkeisiin, dippeihin, popcorneille ja sipseille.. Jännittävä vaihtoehto ranskalaisten mausteeksi! Soveltuu hienosti myös suolaiseen leivontaan ja pehmeä jauhe on helppoa käyttää.”

Kokeile myös hurmaavaa dippikastiketta; sekoita noin 2 tl juustomaustetta purkilliseen kermaviiliä, anna maustua jääkaapissa 20 minuuttia.
Käytä kylmänä kastikkeena vaikkapa uuniperunalle tai -lohelle, tai dippaile suosikkivihanneksiasi ja nauti!

Tällaiset lahjat ovat hauskoja viedä kenelle tahansa herkuttelijalle, joka tykkää kokeilla jotain uutta, vaikkapa kanasalaatin kanssa chili-mango-kastiketta!





















Polkkakarkkikepit pikkusysterille


Piparmintun tuoksua & makua jouluun!

Osta kasa karkkikeppejä ja kiedo ne punaiseen huopaan. 

Loppusilauksen antaa pallonauhasta taiteiltu rusetti!




































Saaristolaisleipä naapurille



Kuka voisi vastustaa tuoretta leipää!

Joulupöydän suosikkeihin kuuluu saaristolaisleipä ja mikäs sen ihanampi lahja/ tuliainen olisikaan kuin leipä, joka on vielä itse leivottu!


Leivän voi kietoa vielä kauniiseen keittiöpyyhkeeseen ja näin tuliainen on täydellinen! 


Ohjeen leipään löydät mm. täältä





















































Brownie-ainekset mummolle


Lasiseen purkkiin on hauska koota brownie-ainekset kerroksittain. Näyttää hyvältä ja lopputulos maistuu herkulliselta. Helpottaa myös kiireistä leipuria ja saa nopeasti tehtyä jotakin tarjottavaa jos yllätysvieraita on ovella!






Laita lasipurkkiin seuraavat aineet:
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 dl rouhittuja pähkinöitä
1,5 dl tummaa kaakaota
2 dl rouhittua valkosuklaata
2,5 dl sokeria



Kun ainekset ovat purkissa, liitä vielä seuraavanlainen ohje mukaan:





BROWNIE PURKISSA


Laita uuni lämpiämään 175°:een.

Sekoita kuivat aineet purkissa keskenään.

Vatkaa 2 kananmunaa ja sekoita siihen 75 grammaa jäähtynyttä voisulaa, sekä kuivat aineet nopeasti sekoittaen. Älä vaivaa, jotta taikinasta ei tule sitkeää.

Vuoraa uunivuoka (n. 20 x 30 cm) leivinpaperilla. Levitä taikina tasaisesti vuokaan.

 Paista brownieta uunin keskitasolla n. 20 min, kunnes pinta on kypsä, mutta sisus vielä kosteaa. Älä paista liikaa, ettei browniesta tule kuivaa.
Tarjoa haaleana tai jäähtyneenä esim. vaniljajäätelön kera.













































Velikullalle parhaita herkkupähkinöitä



Kaupan herkkuosastolta löytää herkullisia maustamattomia pähkinöitä!

Laita pannulle tilkka öljyä ja paahda pähkinöitä lisäten jotain jännittäviä mausteita. Miten olisi savupaprika tai vaikka Santa Marian Fajita-mausteseos! Taatusti vievät kielen mennessään!

Pähkinät voi pakata vaikka cocktail-lasiin ja ”sekoitustikuksi” hopeanvärisen piipunrassin!







































 Toffeepatukoita, kenelle tahansa!


Kuvittele mielessäsi ihanaa makuyhdistelmää: pehmeää kinuskitoffeeta, valkoista suklaata, kuivattuja hedelmiä ja marjoja…..
Tätä kaikkea hyvää herkkua ovat nämä ihanuudet!
Jos näistä ei tule suosikkilahjoja, ei sitten mistään!

Jos patukoita riittää annettavaksi, paketoi ne vaikka sellofaaniin.


Kas tässä ohje:

Toffeepatukat


(Esim. kapea leipävuoka)
Ainekset:
2 dl Taloussokeria
0,5 dl Tummaa siirappia
2,5 dl kuohukermaa
130 g valkosuklaata
40 g voita

Päälle vielä kuivattuja hedelmäpaloja ja marjoja esim. rusinoita, karpaloita…


1. Mittaa sokeri, siirappi ja kerma kattilaan. Anna kiehua tasaisesti poreillen, välillä sekoittaen, 30–45 minuuttia, kunnes seos näyttää paksulta kinuskilta.
2. Siirrä kattila liedeltä, jäähdytä 5 minuuttia ja sekoita pilkottu rasva ja valkosuklaa joukkoon.
3. Kaada seos leivinpaperoituun vuokaan ja levitä kuivahedelmä- ja marjapalat päälle kevyesti painaen. Jäähdytä yön yli jääkaapissa.
4. Paloittele terävällä veitsellä ja pakkaa sellofaaniin.
Säilytä pakatut makeiset jääkaapissa.
Säilyvyys jääkaapissa pari viikkoa.











































Näihin herkullisiin ajatuksiin ja kuviin on kiva lopettaa! 

Ja hei, Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi!!




Lippulaulu


Siniristilippumme,
sulle käsin vannomme, sydämin:

sinun puolestas elää ja kuolla
on halumme korkehin.- 




Kuin taivas ja hanki Suomen
ovat värisi puhtahat.

Sinä hulmullas mielemme nostat
ja kotimme korotat.- 




Isät, veljet verellään
vihki sinut viiriksi vapaan maan.

Ilomiellä sun jäljessäs käymme
teit’ isäin astumaan.- 



Sun on kunnias kunniamme,
sinun voimasi voimamme on.

Sinun kanssasi onnemme jaamme
ja iskut kohtalon.- 



Siniristilippumme,

sulle valan vannomme kallihin:
sinun puolestas elää ja kuolla
on halumme korkehin.








HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ
HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ
HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ
HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ
HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ
HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ
HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ