sunnuntai 2. elokuuta 2015

DIY: Syksyinen taulu





Joko saa haaveilla syksystä?

Itse olen syysihminen henkeen ja vereen. Pidän siitä, että puiden lehdet saavat syksyllä uuden väriloiston, vaikka esim. sisustusmakuni värien suhteen on melko neutraali. Tykkään pimenevistä illoista, sillä silloin on hyvä syy sytyttää kynttilöitä tuomaan tunnelmaa. Vaikka pelkään pimeää, on siinä kuitenkin jotain hienoakin. Tykkään kun aamulla ilmassa on syksyn tuoksua, vaikka se tarkoittaakin sitä ettei enää purkkiin kannata etsiskellä kesäkukkia. Kesä alkaa väistyä, syksy tekee tuloa. Toiset näkevät ainoastaan tämän vuodenajan nurjan puolen, eivät jaksa innostua väriloistosta, eikä uusista tuulista. Toiset kokevat jopa masentuvansa, minä taas innostun ja inspiroidun.


Eilen halusin välttämättä tehdä jotain syksyistä askartelupuuhaa. Ilma oli melko harmaa, vaikka sitähän se on ollut koko kesän! Koitin innostuneena etsiä ulkoa alkavia syksyn merkkejä. Näin jo kolme keltaista koivun lehteä maassa ja kun oikein yritti pinnistää niin mielestäni pihlajan marjoissa oli jo vivahdetta punaisesta väristä. Yhtenä aamuna haistoin jo hieman ilmassa syksyä!

Nooh.. nää on näitä, nää on näitä. Oikeasti vielä ei ole syksy, vielä ollaan ihan kesässä ja elokuuksikin on luvattu kait hyviä ilmoja.  Syksystä voin kuitenkin jo haaveilla ja esittelen teille hieman syksyisiä askartelujani..




Tarvitsin pieniä vaahteran lehtiä, mutta enhän minä sellaisia löytänyt. Löysin kuitenkin kaupassa kierrellessäni tällaisen helvetin hienon murattipuskan, joka näytti jo valmiiksi siltä kuin se olisi ollut jonkun vessassa amppelissa roikkumassa viisi vuotta vailla mitään inhimillistä kohtelua.  Kaupan setä katseli touhujani kun ”ihastelin löytöäni” ja huusi minulle että osta hei aito! Aloin nauraa räkättämään ja vastasin hänelle, että tämähän puska on NIIIIIN aidon näköinen. TOTISESTI ON! Hän uskoi siis vahvasti oman liikkeensä tuotteiden visuaaliseen ulkomuotoon.










Kun saavuin ruoskani kanssa kotiin, aloin nyppimään siitä lehtiä irti. Poistin kovat lehtiruodit terävällä veitsellä ja sen jälkeen ne saivat uutta ilmettä pintaan. Spray-maalasin ne mustalla, osaan käytin myös hopeaa ja kuparia. Varmasti näitä voi siipakoida muillakin maaleilla, mutta sattuneesta syystä minulla on pullo, pari, kolme spray-maalia, jolla tämä onnistui kätevästi.
Kiinnitin lehdet canvas-pohjaan ja lisäsin siihen vielä timanttitarroja ja tekstin ”syksy autumn”. Laitoin taulun hyllyn päälle kynttilöiden viereen ja ihan ok:lta näytti…




















Tuunasin myös hieman tulitikkuaskeja, mutta niistä lisää myöhemmin!


Mukavaa (syys)sunnuntaita!

Terveisin Pyhä sylvi







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen kommentistasi :)