torstai 26. syyskuuta 2013

VIIKON HYMYPATSAS


(kuva lainattu hupikuva.com)

JEP JEP. On tullut aika murjaista taas tulevan viikonlopun kunniaksi joku naseva vitsi. Enää minuun ei pure ”Kaks mummoo meni mustikkaan mut toinen ei mahtunu”- tyyppiset vitsit. Olen siis tullut vaativammaksi ja tarvitsen enemmän, parempia, oudompia, idiootimpia vitsejä. Haluan tarjota teille parasta - muu ei kelpaa.
Tänään olen hövelillä tuulella, johtuen siitä että olen saanut työpaikan, sen kunniaksi jaan kaksi hymypatsasta. Työttömän arki siis on ohi mutta pyrin pitämään siitä huolen, että jatkossakin (ainakin silloin tällöin…) jauhan paskaa täällä blogissani vaikka en yökaudet enää mietikkään seuraavaa siirtoani tällä sivulla. Pysykää siis mukana. Ai niin, olen saanut blogilleni ainakin yhden lukijan, isoveljeni, joka on heittänyt kommenttia soittorasioihini, ne kannattaa myös katsoa. Esim. Lapinlahden Lintuja koskevassa osiossa hän teki paljastuksen yhden jäsenen pitkäkyntisyydestä. Kaikille huolestuneille tiedoksi, että olen vienyt asian tietenkin eteenpäin, tehnyt rikosilmoituksen ja tarvittaessa asia viedään poviin (hoviin) saakka nimimerkillä varkaus ei vanhene koskaan. Odotan asianosaisille tästä vähintään elinkautista tai ainakin sadan vuoden yhdyskuntapalvelua. Poikia odottaakin sitten kuiva ja kankea sellielämä, voin käydä joskus sitten katsomassa teitä…. mites se Lappareiden laulu menikään…..

…RAJA SE ON RAITTIUDELLAKIN

unohda jo tipaton tammikuu
heivaa heti helmikuu huikaton
jätä väliin moukuton maaliskuu
hautaa huhtikuu humalaton

teurasta tinaton toukokuu
sensuroi kesäkuu kupiton
hylkää hönötön heinäkuu
seis elokuu etanoliton

raja se on raittiudellakin
raja se on raittiudellakin
nyt elämälle skoolataan
ja mallaksessa kroolataan
kun raja se on raittiudellakin

sabotoi syyskuu sopaton
lopeta lärvitön lokakuu
mukiloi marraskuu mukiton
ristiin naulaa jurriton joulukuu

raja se on raittiudellakin
raja se on raittiudellakin
näin raivatkaamme esteet pois
et päähän nousta nesteet vois
kun raja se on raittiudellakin

hommat kyllä hoituu selvin päin
raittiusmies on aina tyylikkäin
aatteen palo hänessä on jalo
vaan hauta hänenkin on kohtalo

raja se on raittiudellakin
raja se on raittiudellakin
hei, otetaanpa snapsia
ja parannetaan galaksia
kun raja se on raittiudellakin

Raja se on juu mutta linnassa ei ryypätä. No katsotaan miten operaatio ”kakkua pojille” etenee ennen kuin alamme enempiä laulelemaan……
Nyt vitseihin.


(kuva lainattu hupikuva.com)




Tämä loistava vitsin tynkä on kopio Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton jäsenlehden ”Roiskeläppä”- osiosta. Tämän lehden vitsit ovat aina hyviä ja iskevät minuun kun naapurin kissan silmän nikkaus. Jaan sen nyt kaikille jotka kyseistä lehteä eivät vielä ole lukeneet.
Kas homma menee näin…

Suamalaine, roomalaine ja namibialaine oli… no ei vais…

Mies meni naisten asusteliikkeeseen ostamaan vaimolleen seksikästä alusasua. Hän huomasi, että mitä kalliimpi asu oli, sen läpinäkyvämpi se oli. Hän valitsi kalleimman, lähes 500 euroa maksavan kerraston, ja lähti tyytyväisenä kotiin. Hän esitteli ostostaan vaimolleen ja pyysi tätä pukemaan sen päälleen. Siippa luikahti makuuhuoneeseen, katseli luomusta ja sai ilkikurisen idean. Koska tuote oli lähes täysin läpinäkyvä, hän riisuutui mutta jättikin tuliaisen pakettiin ja päätti esiintyä miehelleen alasti. Kun hän astui olohuoneeseen ja alkoi keikistellä ilkosillaan mies katsoi otsa kurtussa ja murahti:
- Voi helvetti, olisi kyllä luullut, että viidensadan euron hintaan olisivat edes silittäneet sen!
(kuva lainattu suomi24.fi)

Joo-o…




Sitten toiseen vitsiin jonka aihe koskettaa myös minua tulevan työpaikkani vuoksi...


Kalastusneuvos Aro ja ylitarkastaja Niskanen olivat lounaalla kruununhakalaisessa ravintolassa.

- Tarjoilija, saisimmeko kukkia tähän pöytään, pyytää Niskanen.

- Onko teillä jokin merkkipäivä ?

- Kyllä. Tämä paistettu hauki näyttää täyttävän tänään viikon.


(kuva lainattu kuvatorni.com)

Luanikasta loppuviikkoa joka pilttuuseen!
Luanikasta loppuviikkoa joka pilttuuseen!
Luanikasta loppuviikkoa joka pilttuuseen!
Luanikasta loppuviikkoa joka pilttuuseen!
Luanikasta loppuviikkoa joka pilttuuseen!
Luanikasta loppuviikkoa joka pilttuuseen!
vielä kerran..........
Luanikasta loppuviikkoa joka pilttuuseen!