keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Taidetta ja "taidetta"


Aluksi kun aloin pitämään tätä blogia, niin suunnittelin, että se voisi olla blogi omista maalauksistani, tietoa taiteesta, taidehistoriasta, juttua eri taiteen aloista yms. Kuitenkin katsoin parhaakseni keskittyä blogissani yleiseen saven jauhamiseen, kokkaukseen, tasokkaaseen musiikkiin ja huonoihin vitseihin. Jotain kuitenkin tästä harrastuksestani haluan raottaa teille, hyvät sotatoverini, ja päätin laittaa kuvia töherryksistäni.
Työttömänä ollessani kerkesin maalaamaan taulun jos toisenkin, nyt on tahti toinen. Hyvä jos kerkiän/viitsin raapustaa kauppalapun, siihen jää tämänhetkinen kädenjälkeni, mutta mitäpä tuosta. Kuitenkin olen saanut revittyä aikaa mm. osallistumiseen kulttuurien ystävät - Albert Edelfeltin taiteesta kertovalle luennolle ja seuraava häämöttää jo silmissäni (Tuusulanjärven taiteilijayhteisö). Lisäksi olen päättänyt järjestää ystävieni lapsille askartelupäivän perjantaina, jolloin tarkoituksena on väsätä mahdollisesti jotain karmivaa tulevan halloweenin kunniaksi. Kokoajanhan siis voin toteuttaa tätä harrastustani vaikka taulujen tuunaus onkin jäänyt pikkulillin osaan.

Tauluissani ei välttämättä ole juurikaan järkeä, mutta olen tehnyt niitä ”fiilispohjalta” , eli lampun sytyttyä sen pidemmittä puheitta alkanut tuumasta toimeen. En siis ole mikään Michelangelo Buonarroti, joka maalaa Sikstuksen kappelin kattofreskoja pari vuotta, vaan sutaisen akryylimaaleilla menemään. Lopputuloksesta ei siis voi koskaan olla varma. Apuna olen käyttänyt milloin mitäkin mm. kirjainleimasimia ja viinipullonkorkkeja (sain ystävältä, itsehän en viiniä juo…).
Töistä on tullut hyvin eri näköisiä, tämä kertoo siis vilkkaasta mielikuvituksestani. Tässä siis muutamia Picassojani…


Tässä ensin hieman "herkempiä"...


Piirun verran värikkäämpiä...neonvärejä...vauhtia...
(Tässä taulussa teksti: Do you know any good clubs near here?)



Yöperhosia...


Mustaa ja kultaa...


Yhteenvetona muutamia...


"Taide on samanlainen käsite kuin uskonto: sen avulla voidaan kuvata yhtä hyvin yhteiskunnallista instituutiota kuin yksilöiden henkisen elämän laatuakin. Taiteen historiaan on tallentunut kertomuksia yhteiskuntien valtarakenteista, mutta myös yksilöiden kokemuksista ja tavasta hahmottaa maailmaa. Taide on kertomus ihmisestä."
Tähän on hyvä lopettaa. Nähtäväksi jää, saanko perjantaista jotain tänne blogiini jolloin seurakseni saan pienet oman "henkisen elämän laadun" tulkitsijat seurakseni...
Näkyillään :) !