sunnuntai 10. elokuuta 2014

Jännittynyt ja humalainen kuu ennen h-hetkeä, superkuuta!






Tänä iltana, sunnuntaina 10. päivä elokuuta noin klo 22.30 pitäisi taivaalla näkyä superkuu, joka tarkoittaa sitä, että kuu näyttää maasta katsottuna isommalta ja kirkkaammalta kuin normaalisti.
Tänään olen siihen aikaan jo unten mailla joten päätin eilen käydä ulkona kysymässä kuulta, että mitä kuulle kuuluu!

Kuu hymyili minulle flirttailevasti. Olettehan huomanneet, että kuulla on selvästi kasvot: silmät, nenä ja suu! Kysyin kuulta, mitä kuuluu, mutta kuu ei vastannut. Sen sijaan, että kuu olisi puhunut, hän näytti minulle elekielellään, että mitäkö kuuluu! Lauantai-ilta, hetki ennen h-hetkeä, oli tehnyt kuulle tehtävänsä. Se oli ottanut maasta ja sen asukkaista mallia ja oli juovuttanut itsensä melko railakkaaseen kuosiin! Ensin se oli rauhallinen, mutta hetken päästä alkoi aivan mahdoton, mutta mahtava revittely ja jamittelu avaruusmusiikin tahtiin! Se väänsi ja käänsi itseään mitä oudoimpiin ja härskimpiin asentoihin ja yllätti minut totaalisesti!

Kun sain hämmästykseltä henkeä, tajusin onneksi tallentaa kuun tanssihetket kameraani ja täällä ne säilyvät muistoissani aina ja ikuisesti: jännittynyt kuu ennen H-hetkeä, superkuuta, jolloin pitää olla skarppina ja hehkua taivaalla isona, vahvana, näyttävänä!

Kun kuu hieman rauhoittui ja palasi takaisin omiin uomiinsa, toivotin hänelle hyvää yötä ja lähetin lentosuukon!
Hieman aikaa katselin kokemuksen jälkeen vielä televisiota kunnes painuin itsekin pehkuihin. Makuuhuoneemme ikkuna oli auki ja heilutin vielä kuulle johon hän vastasi röyhtäisyllä!



































































































































OLEN SANATON!








Kaikille ekaluokkalaisille!





Mikä ja kuka on seitsemän vuoden ikäinen lapsi? Hän on varreltansa vielä vähäinen, hento ja suurisilmäinen. Hän saattaa olla hiukan pöllämystyneen näköinen kuin munasta kuoriutunut linnunpoika. Joku on ikäisekseen hyvin reipas ja ponteva, toinen arka ja pelokas. Yksi osaa lukea ja laskea, toinen on vielä täysin leikkien maailmassa eikä jaksa kiinnostua pitkäksi aikaa mistään, mitä pitäisi opetella. Joku rakastaa näpertelyä ja askartelua, toinen inhoaa sitä. Liima tahraa kädet ja vaatteet, eivätkä sakset tahdo millään totella käyttäjäänsä.
     Ekaluokkalainen on viaton ja lapsellinen, ja niin on hyvä. Hymyillessä näkyy "kouluportti", yläleuasta puuttuvien hampaiden muodostama aukko. Hellyttävä pakkaus kaiken kaikkiaan.








Ekaluokkalaisen rukous 

Olen iso ja olen pikkuisen pieni,
on uusi ja outo koulutieni.
Muistan jo kadut ja liikennevalot,
matkalla puiston ja korkeat talot.
Tänään ei reppuni paljon paina,
muistanko läksyni tehdä aina?

Olen iso ja pikkuisen pieni, on uusi ja outo koulutieni.
Löytyispä kaveri koulun pihasta, joka minua nykisi hihasta,
kysyisi peliin ja leikkiin mukaan.
Onkohan pihalla vielä kukaan?

Olen iso ja pikkuisen pieni,
on uusi ja outo koulutieni.
Yritän oppia kellonajat,
oikean oven ja pihan rajat.
Osaan jo paljon, silti jännittää vähän.
Lähetä enkeli päivääni tähän.










Huomenna moni ekaluokkalainen aloittaa koulun. Joko reppu on pakattu? Joko jännittää?
Toivon kaikille kounsa aloittavalle, pienellä, mutta samalla niin suurelle, tytölle sekä pojalle Onnea ja menestystä koulutielle edellä mainittujen sanojen myötä!

Tämä on omistettu rakkaalle kummitytölleni Jennylle, joka huomenna astelee kohti koulua ja ensimmäistä vuotta!



Terveisin,

Pyhä Sylvi