sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

KUUKAUDEN VÄRISUORA: Maaliskuu






Maaliskuun värisuorassa puhaltavat vahvasti kevään tuulet!

Väriksi valikoituivat oranssi, turkoosi, harmaa, valkoinen ja vihreä.

Oranssi ja turkoosi sopivat ainakin omasta mielestäni loistavasti yhteen, ja vaikka oma ”turkoosi kausi” on ajat päivät sitten taakse jäänyttä elämää, on kiva kuitenkin laittaa sitä tähän mukaan raikastukseksi. Oikeastaan koko värisuoran pohjana oli turkoosi ja oranssi. Kummatkaan eivät varsinaisesti ole suosikkivärejäni, mutta tuovat ne kiistatta hilpeää mieltä kotiin näinkin pienissä määrin. Vihreähän ei periaatteessa kuulu turkoosin viereen istumaan, sillä tappeluhan siitä tulee, mutta nyt ne ovat sovussa, ja jöötä varmuuden vuoksi ovat pitämässä valkoinen ja harmaa!





 

 











Kuukauden värisuora koostui taas erilaisista tapettipaloista, muutamasta erivärisestä ja erilaisesta maljakosta, sekä muutamasta leikkokukasta, mm. kestävistä neilikoista. Piristystä tuovat myös kolme taulua, yksi iso ja kaksi pienempää.





















































































































































































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen kommentistasi :)