sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Tuunatut tennarit




Sain ystävältäni toimeksiannon, tennarien tuunaus.

Tennarit ovat ”paljaana” mintun vihreät joissa muutama kovis-niitti antamassa katu-uskottavuutta. Kysyin toiveita, mutta niitä ei liiemmin ollut, joten sain aikaslailla vapaat kädet. Viime kesänä tahrein omat Converset joihin hän ihastui, joten päätin napata sieltä hieman värimaailmaa (neon neon).Omat tennarini viime vuodelta löytyvät täältä!







Jos jollain lailla haluan spekuloida tätä projektia, voisin kai sanoa, että työskentely oli opettavaista. Alun perin kun idealamppu sytytti tukkani tuleen, oli aikeissani tennareista muovata modernit, rock-henkiset, neonväriset, art nouveau-tyyliset Muchan taideteoksia jäljittelevät popot, mutta tekniikka sylki minua päin naamaa. Edellä mainittu sekametelisoppa varmasti hämmentää monen mieltä, mutta uskoakseni lopputulos olisi ollut huikean mahtava jos olisin osannut toteuttaa kaikki päässäni olleet ajatukset. Lisäksi kun tunnen hyvinkin tennareiden omistajan, ystäväni, olisivat ne olleet kyllä hänen tyylisensä!



Kun en saanut jäljennettyä Muchaa tossuihin niin päätin hieman oikaista ja tehdä jotakin art nouveau-tyylistä kuviointia. 

Tästä(kään) ei tullut hevon v***tua ja päässäni olevaa pururataa pitkin juoksi joku vihreä mies ja käski tehdä pieleen menneestä "art nouveau"- kuviosta naisellisesti munasarjat. Jep! Hyvä ajatus! 

Omasta hulluudestani pelästyneenä siirsin tennarit pariksi päiväksi pois kulkureitiltäni enkä antanut ajatustakaan niille. Kun pulssini oli tasaantunut muutaman päivän päästä, nostin ne tukevan keittiön pöytämme päälle ja aloin hieromaan kämmeniäni yhteen. 
Naiselliset kengät eivät ajatuksena pelottaneetkaan enää yhtä paljon! Ajatus olikin täydellinen! Siitä innostuneena jatkoin alkamaani linjaa ja piirsin molempiin tossuihin ”hämähäkit”. Nyt minulla oli jo munasarjat ja hämähäkit! Kaiken kruunaa pinkit pusuhuulet ja ”F”- kirjain (female), jolla tehdään selväksi, että tossut ovat naisen!

Välttääkseni monien ihmisten sydänkohtauksen lopetin hullutukset siihen ja ”kevensin” tunnelmaa muilla argumenteilla jotka ovat vähemmän esittäviä!



Nauhoiksi vaihdoin neonväriset nauhat, kuten omissanikin, sillä ne kyllä sopivat näihin täydellisesti!

Tennareihin tuli vielä tekstit: ”Real girls aren´t perfect. Perfect girls aren´t real” sekä itse keksimäni kannustus: ”Kompastuin metsäpolulla nukkuneeseen villisikaan. Minä vain nousin ja jatkoin matkaa!”



Rakastuin näihin kenkiin, mutta olin ”hieman” epäileväinen, että saanko ystävältäni palkaksi mustan vai tosi mustan silmän…










































































































Ystäväni rakastui näihin yhtä paljon kuin minäkin. Mitä voimme päätellä: molemmat ollaan yhtä hulluja!!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen kommentistasi :)